Marko Karhusen mielestä jokaisella on oltava oikeus rikastua.
Insinööri-lehti politiikka

Liberaali insinööri puoltaa vaurastumista

Kiinnostus politiikkaan on kodin peruja, sillä vanhemmatkin olivat aiheesta kiinnostuneita, ja koulupoikana historian lisäksi yhteiskuntaoppi innosti Marko Eerikki Karhusta.

– Omassa perheessäni on aina keskusteltu politiikasta eikä ole ollut vain yhtä näkökulmaa, vaan useampia, Marko Karhunen kertoo.

Liberaalipuolue on yksi 13 pienpuolueesta, jotka ovat asettaneet ehdokkaita tämän kevään eduskuntavaaleissa. Puolueen vajaasta sadasta kansanedustajaehdokkaasta yksi on Karhunen Vaasan vaalipiiristä.

Karhunen on aiemminkin ehdokkaana, joskaan ei eduskuntavaaleissa, ja tuolloin eri puolueen listoilta. Viimeiset pari vuotta hän on seurannut Liberaalipuoluetta.

– Suomen suunta ei ole siellä, missä sen pitäisi olla. Vaikka monilla on mielipiteitä, he eivät kuitenkaan lähde ehdokkaaksi, hän perustelee omaa ehdokkuuttaan.

Karhuselta kysyttiin kiinnostusta, johon hän totesi avoimin mielin, että miksipä ei.

Viisi matkapäivä kuukaudessa

Koulutukseltaan Karhunen on logistiikkainsinööri. Vuoden vaihteesta lähtien hän on työskennellyt projekti-insinöörinä Aidon-nimisessä yrityksessä teknisen tuotekehityksen ja asiakkaan välisenä linkkinä.

– Hoidan erilaisia projektihallinnon asioita kuten dokumentaatiota sekä viestin asiakkaiden kanssa. Työhön kuuluu matkustamista Suomen lisäksi Pohjoismaissa.

Aiemmin hän on työskennellyt Vaasassa ABB:llä sekä Virossa NETS-yhtiössä.

Ei juustohöylällä vaan kaikki turha pois

Karhusen näkemykset myötäilevät Liberaalipuolueen tavoitteita: leikattavaa löytyy. Yksi tavoitteista on verotuksen muuttaminen.

– Itse toivon työveron alentamista, jotta jäisi enemmän rahaa käteen.

Muita tavoitteitta ovat esimerkiksi valtion monopolien purkaminen kuten alkoholin myynnissä ja apteekeissa.

– Jokaisen toimialan pitää toimia normaalilla markkinalla. Valtio määrittelee raamit ja yritykset hoitavat omat asiansa.

Tiukemmat rajat maahanmuutolle

Seuraavan vaalikauden haasteita ovat Karhusen mielestä valtion talouden parantaminen ja velkakierteen katkaiseminen sekä integraation parempi edistäminen. Suomi tarvitsee maahanmuuttoa ja kansainvälisiä osaajia, mutta asiaan on suhtauduttava käytännöllisesti.

Karhusen mielestä Suomeen otetaan liikaa maahanamuuttajia, jotka eivät halua integroittua.

– Oikeisto on sinänsä lähellä, mutta liberaalit vaikuttavat eniten läheisimmiltä, Karhunen kertoo maailmankuvastaan.

– Suomessa on vaikea rikastua, mutta liberaalien mielestä köyhilläkin on oltava mahdollisuus elää ja rikastua.

Hän hämmästelee vasemmistopuolueiden vierastamaa luokkaerojen kasvua: eihän siitä ole haittaa, vaikka jotkut ovat toisia rikkaampia.

Päättäjiksi työelämässä kokeneita

Marko Karhunen toivoo, että eduskuntaan saadaan työelämässä mukana olevia, kuten insinöörejä ja yrittäjiä. Hänen mielestään koko uransa politiikassa tehneitä, niin sanottuja poliittisia broilereita on talossa liikaa.

Vaikka Karhunen ei pääsisi eduskuntaan kevään vaaleissa, hän aikoo seurata politiikkaa ja mahdollisuuksien mukaan osallistuu politiikkaan myös jatkossa.

Teksti: Kirsi Tamminen
Kuva: Kimmo Brandt