Jesper Toubøl kannustaa suomalaisia yrityksiä mittaamaan valmistusprosessia.
Insinööri-lehti

Lego digitalisoi palikoiden valmistuksen

Rakennuspalikoita valmistava tanskalaisyhtiö on ottanut etunenässä teollisen internetin käyttöönsä, koska se parantaa palikoiden laatua ja yhtiön tulosta.

Lego Groupin elementti- ja valutoiminnan johtaja Jesper Toubøl kertoi tänään IoTNordic-tapahtumassa Helsingissä muoviosien valmistuksen digitalisoimisesta.

Muovivalu tapahtuu koneilla, joiden asetuksia ja tuloksia mitataan jatkuvasti. Mittausten perusteella koneiden ongelmat saadaan paikannettua ja asetukset saadaan hiottua niin, että osat valmistuvat mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman tarkasti sellaisina kuin halutaan.

– Vuosikymmeniä saman koneen ääressä työskennelleet ihmiset osaavat sanoa äänen perusteella, milloin koneessa on vikaa. Anturien pitää pystyä samaan, Toubøl sanoo.

Mittausten määrän on tarkoitus kasvaa tulevaisuudessa. Anturit mittaavat valmistettujen palojen ulkomitat ja punnitsevat niiden painon. Jokaisella palalla on oma tunnisteensa, joka perustuu sarjanumeron sijaan esimerkiksi qr-koodiin.

Valmistuskoneen kuntoa seurataan vastaisuudessa ääni- ja värinäantureilla. Lämpötilat ja paineet mitataan. Kun asetukset ovat kohdillaan ja tiedot ovat pilvessä, muut koneet voidaan kalibroida niiden mukaan.

Lego-palikoita valmistettiin 60 miljardia kappaletta eli 1 900 palaa sekunnissa vuonna 2014. Valmistus työllistää reilut 500 työntekijää Tanskassa ja Meksikossa. Valmistuksessa oli viime vuonna 975 erilaista mallia, joista 413 oli uusia.

– 60 prosenttia tuotteistamme on julkaistu vuoden sisällä, koska lelubisnes perustuu uutuudenviehätykseen.

Toubøl neuvoo suomalaista teollisuutta ottamaan kaiken hyödyn irti teollisesta internetistä.

– Vaikka luulisit tietäväsi kaiken tuotteestasi, et tiedä kaikkea. Mittaamalla tuotettasi tarkemmin ja keräämällä siitä dataa voit parantaa tuotettasi ja tehdä sen entistä halvemmalla.

Teksti ja kuva: Janne Luotola, Insinööriliitto