Akavan irtautuminen suomalaisten palkansaajakeskusjärjestön EU-yhteistyöstä oli Tekniikan Akateemisten johtajan Ari Åbergin mielestä valitettavaa.
– Ero oli kuin uimista akanvirtaan. EU-edunvalvonnan merkitys kasvaa koko ajan. Minä en tiedä Akavan päätökseen johtaneista perimmäisistä syistä enkä aio niitä ruveta ruotimaankaan. Minua kiinnostavat vain EU-kysymykset, Åberg vakuuttaa.
Tammikuussa hän siirtyy Tekniikan Akateemisten, Insinööriliiton ja STTK:laisen Pro-liiton yhteiseksi edunvalvojaksi Brysseliin.
– Kun tästä projektista kesäkuussa sovittiin, meistä kenelläkään ei ollut tietoa Akavan liikkeistä.
Toimihenkilöyhteistyön vahvistaja
Brysselissä on tarkoitus vahvista toimihenkilöyhteistyötä. Åberg kertoo lähtevänsä rakentamaan teollisuuden ammattisihteeristön IndustriAll Europen projektia, jonka toivotaan edistävän toimihenkilöiden järjestäytymistä.
– Hankkeeseen sisältyy myös yhteistyö ylempien toimihenkilöiden Eurocadresin ja suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen EU-edustuston FinUnionsin kanssa, Åberg kertoo.
Hän ei sulje pois yhteistyötä Akavan kanssa.
– Yhteistyötä tehdään kaikkien niiden kanssa, jos yhteistyö arvioidaan hyödylliseksi.
Tietovuotajia on suojeltava
Åbergin edellinen pesti Brysselin FinUnionsissa päättyi vuonna 2010. EU:ssa on hänen mukaansa edelleen “kauhean paljon tekemistä”.
– Komission sosiaaliseen pilariin liittyy esimerkiksi työaikadirektiivin uudistaminen. Se on ollut ylempien toimihenkilöiden kannalta kova savotta, koska heihin ei ole sovellettu tätä direktiiviä.
Toinen komission näpeissä oleva tärkeä asia liittyy tietovuotajiin, jotka yleisen edun nimissä jakavat tietoja julkisuuteen. Hyvä esimerkki ovat Panama-paperit.
Komissio on tekemässä esitystä tietovuotajakysymyksestä.
– Meidän tehtävämme on pyrkiä vaikuttamaan komission esitykseen niin, että lainsäädäntö suojelisi tietoa vuotaneita.
Viilaus tulee Åbergin mukaan olemaan hyvin tarkka.
– Tietojen vuotamisessa ei voida mennä liian pitkälle, koska jotkut vuodot saattavat vaarantaa valtion turvallisuuden tai yritysten liikesalaisuuksia.
Britannian eron hyödyt ja haitat
Koko Eurooppa on murroksessa Britannian EU:sta eroamisen eli Brexitin vuoksi.
– Ay-liike ei ole suhtautunut ollenkaan myönteisesti Brexitiin. Me olisimme halunneet, että Britannia olisi säilynyt EU:n jäsenenä ja siten unioni vahvempana.
Eropyrkimyksessä on Åbergin mielestä myös toinen puoli.
– EU:sta pyrkii pois iso vastarannankiiski, joka on jarruttanut työelämän lainsäädännön kehittämistä unionin sisällä.
Teksti: Mika Peltonen /UPKuva: Helena Hagberg