Medioiden ja yritysten nettisivut pursuavat tekstejä. Aina ei ehdi lukea, mutta kuuntelu saattaisi kiireessä onnistua. Kaikesta tekstistä voi tehdä automaattisesti podcast-lähetyksiä oululaisen Isoftin kehittämällä tekoälyratkaisulla. Ratkaisu on käytössä muun muassa Kalevassa.
– Se on robotti, joka puhuu, mutta ei se kuulosta siltä, kuvailee kehityspäällikkö Jyri Annunen.
Asetuksilla voi vaikuttaa lukijan ääneen, painotuksiin, taukoihin ja äänen sävyyn. Kuunnelmaa voi säestää myös efekteillä.
Isoft erkaantui oululaisesta Deveteamista puolitoista vuotta sitten ja keskittyi tekoälysovelluksiin. Nyt yrityksellä on tuotteiden joukossa podcastien lisäksi chattirobotti, konenäkö ja kuvantunnistus.
Tekoäly monipuolistuu
Isoftin keskustelurobotin kilpailuetuna Annunen pitää hyvää suomen kielen ymmärrystä ja sitä, että botin pystyy räätälöimään asiakkaan tarpeisiin. Botti on jo käytössä Hämeen ammattikorkeakoululla ja vakuutusyhtiö Pohjantähdellä.
– Usein asiakkaalla on paras asiantuntemus siitä, miten botin pitäisi toimia. Hän voi konfiguroida toimintaa itse, Annunen perustelee.
Kuvantunnistuksessa Isoft on kehittänyt Lappset-yhtiölle tuotetunnistussovelluksen. Jos asiakas tai huoltomies näkee leikkitelineen, hän pystyy kuvaamaan sen ja saa puhelimeensa tiedon, mikä tuote on kysymyksessä ja mitä varaosia siihen on saatavissa.
Konenäkösovelluksista Isoftilla ei ole vielä julkista referenssiä, mutta tekniikka on jo olemassa. Konenäkö osaa lukea valokuvia ja videoita.
– Voit ottaa huoneesta kuvan, ja sisustuksen perusteella sovellus tarjoaa sinne lisää tuotteita, Annunen visioi.
Tehtävät vaihtelevat
Annunen valmistui Oulun ammattikorkeakoulusta tietotekniikan insinööriksi kymmenen vuotta sitten. Koko opintolinja tuntui siltä kuin se olisi räätälöity suoraan Nokian tuotantolinjalle. Tämä tökki Annusta, ja hänellä paloi halu päästä pieneen yritykseen, jossa ihmisiin suhtauduttaisiin yksilöllisemmin.
– Kun kuulin Isoftista, se kuulosti mielenkiintoiselta. Se oli uutta ja mahtavaa ja halusin ehdottomasti päästä mukaan.
Käytännössä startup-arki kolmen hengen yrityksessä tarkoittaa sitä, että työtehtäviin sisältyy vähän kaikkea. Annunen on oppinut tuotekehityksen ohessa fullstackeriksi.
Stressiä startupissa Annunen kokee vähemmän kuin edellisissä työpaikoissa, ja työaika on pysynyt säännöllisenä.
– Tosin tämä on sen verran mielenkiintoista, että sitä ajattelee välillä vapaa-ajallakin, mutta se on vain positiivista, hän lisää.
Isoft esittäytyi kasvurahoitustapahtuma Slushissa marraskuun lopulla. Yritys keräsi kiinnostuneita rahoittajia ja asiakkaita, ja toiveet kasvuun ovat korkealla. Yrityksen nettisivuilla on useita demoja, joilla voi kokeilla, kuinka tekoäly toimii.
Teksti ja kuvat: Janne Luotola