Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 joulukuussa 205 000, mikä oli 26 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,9 prosenttia, kun se edellisvuoden joulukuussa oli 6,9 prosenttia. Työllisiä oli lähes saman verran kuin edellisvuoden joulukuussa. Neljännellä vuosineljänneksellä (loka-joulukuussa) työttömyysaste oli 7,7 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2012 vastaavalla ajanjaksolla. Vuoden 2013 työttömyysaste oli 8,2 prosenttia, kun se vuonna 2012 oli 7,7 prosenttia.
Työllisiä oli vuoden 2013 joulukuussa 2 409 000, mikä oli 3 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä kasvoi julkisella sektorilla ja väheni yksityisellä sektorilla edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli joulukuussa 66,9 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 joulukuussa 205 000, mikä oli 26 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli joulukuussa 7,9 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
15–24-vuotiaita nuoria oli joulukuussa yhteensä 655 000. Heistä työllisiä oli 234 000 ja työttömiä 47 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli joulukuussa 16,6 prosenttia, mikä oli 0,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
Työvoimatutkimuksen vuoden 2013 neljännen vuosineljänneksen tiedot
Vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin 2 422 000 henkeä, mikä oli 25 000 vähemmän kuin vuoden 2012 vastaavana aikana. Työllisten määrä lisääntyi eniten ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla ja väheni tukku- ja vähittäiskaupassa.
Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä oli 1,8 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.
Työttömiä oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä keskimäärin 203 000 henkeä, mikä oli 18 000 henkeä enemmän kuin vuoden 2012 loka-joulukuussa. Vuoden 2013 neljännen neljänneksen työttömyysaste oli 7,7 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä suurempi vuoden 2012 vastaavaan aikaan verrattuna.
Työvoiman ulkopuolella oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 1 466 000 henkeä, mikä oli 18 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 137 000, mikä oli 10 000 enemmän kuin vuoden 2012 vastaavana aikana.
Työvoimatutkimuksen vuoden 2013 vuosikeskiarvot
Työllisiä oli vuonna 2013 keskimäärin 2 457 000, mikä oli 27 000 vähemmän kuin vuonna 2012. Vuoden 2013 työllisyysaste oli 68,5 prosenttia, kun se vuonna 2012 oli 69,0 prosenttia.
Vuoden 2013 työttömyysaste oli 8,2 prosenttia. Vuoden 2012 työttömyysaste oli 7,7 prosenttia ja vuonna 2011 se oli 7,8 prosenttia. Työttömiä oli vuonna 2013 keskimäärin 219 000 henkeä, mikä oli 12 000 enemmän kuin vuonna 2012.
Työllisten tekemien työtuntien määrä vuonna 2013 oli 1,9 prosenttia pienempi kuin vuonna 2012. Myös työpanoksen määrä työllistä kohti väheni hieman.
Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun 2013 lopussa kaikkiaan 330 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 48 000 suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa.
Työttömyys lisääntyi edellisen vuoden joulukuusta kaikkien ELY-keskusten alueella; eniten Uudellamaalla (25 %), Kainuussa (24 %) ja Pirkanmaalla (22 %). Joulukuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 33 000, mikä oli 10 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli joulukuun lopussa yhteensä 111 000 henkilöä, mikä oli 9 000 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Palveluiden piirissä oli 4,3 prosenttia työvoimasta.
Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 44 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 9 000 suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin joulukuussa 27 000 uutta avointa työpaikkaa eli 2 000 vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.
