Insinööri-lehti

Suomessa yli puolet älypuhelimia

Älypuhelinten osuus suomalaisten käyttämistä matkapuhelimista ylitti 50 prosentin rajan viime vuoden aikana. Nykyisellä kasvuvauhdilla älypuhelinten määrä on ensi syksynä ylittänyt jo 60 prosentin kaikista matkapuhelimista. Tämä käy selville Aalto-yliopiston tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksella tehdystä matkapuhelinkannan selvityksestä.  

Valmistajista Nokia dominoi 63 prosentin osuudella kaikista matkapuhelimista, mutta sen osuus on pienentynyt tasaisesti vuodesta 2010 lähtien. Toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja on 20 prosentin osuudella Samsung, joka on valmistanut yli neljä viidesosaa kaikista käytössä olevista Android-puhelimista.

Android on syrjäyttänyt Nokian Symbianin käytetyimpänä älypuhelinkäyttöjärjestelmänä. Vuoden 2013 syyskuussa Android-laitteiden osuus kaikista suomalaisten matkapuhelimista oli 17 prosenttiin, kun taas Symbian-laitteiden osuus pieneni 13 prosenttiin.

Kolmanneksi suosituin älypuhelinten käyttöjärjestelmä on suhteessa eniten osuuttaan kasvattanut Windows Phone 12 prosentin osuudella, ja neljäntenä on Applen iOS 10 prosentin osuudella.

Tutkimusaineistoa selvitykseen kerättiin yhteistyössä Suomen mobiiliverkko-operaattoreiden kanssa. Aineisto sisälsi kaikki syyskuun 2013 lopussa mobiiliverkkoja käyttäneet laitteet laitemallitason tarkkuudella. .