Pitäisi jäädä juhannukselta kesälomalle. Kaiken maailman kallonkutistajien mielestä kyseisen asiantilan pitäisi aiheuttaa suunnatonta mielihyvää ja iloa, mutta kun ei vaan aiheuta. Päinvastoin, harmittaa niin maar ankarasti.
Ehei, ei Sievästä kolean kalsea ja sateinen kesäsää närästä; kyllä sitä tähän ikään on totuttu siihen, että onnen ohessa myös kesäsää täällä vaihtelee. Harmituksen syy löytyy keskiviikon Hesarin uutissivuilta, mistäpä muualtakaan.
Pörssiyhtiöiden johtajat ovat taas rykäisseet viime vuonna ennätyssuuret palkankorotukset, bonukset ja lisäeläkkeet. Leimatkaa vaan katkeraksi ja kateelliseksi, mutta kyllä joku raja pitäisi olla herrojen ahneudella. Nyt ei ole.
* * *
Tässä on nimittäin vuosien ajan ja pitkin matkaa kuultu työnantajan, yrittäjien, yritysten ja elinkeinoelämän kellokkaiden jatkuvaa itkuvirttä siitä, kuinka meidän kilpailukykymme on karissut eikä mistään tahdo riittää rahaa palkanmaksuun korotuksista puhumattakaan.
Ja viesti on mennyt perille. Palkansaajat suostuivat viime syksynä niin maltillisiin sopimuksiin, jotta oksat pois. Parinkympin korotus tiesi väistämätöntä ostovoiman heikentymistä. Suomeksi sanottuna sitä voita on ollut aavistuksen verran ohuemmalta leivän päälle levitettäväksi.
Samaan aikaan johtajille tuupitaan seitsemän prosentin palkankorotuksia, rahaksi muutettuna viisi-, jopa kuusikymmentätuhatta euroa mieheen. Kun sitä palkkaa on entuudestaankin ollut keskimäärin lähes miljoona euroa vuodessa, jotenkin sitä tuntuu, että tässä leikissä on kohtuullisuus kaukana.
* * *
Kyllä Sievänen sen tietää, että isojen herrojen palkoista ja muista etuuksista nariseminen on yhden sortin tuuleen huutamista. Totuus on, että ei ole tässä maailmassa muutamaan vuosikymmeneen ollut sellaista talouskriisiä, joka olisi johtajien palkoissa näkynyt.
Jokaisella meillä on työelämässä oma roolimme. Palkansaajien tehtävä on kuunnella elinkeinoelämän ja poliitikkojen pelkoja katoavasta kilpailukyvystä ja luottoluokituksesta, tuntea pistoja sydämissään, tehdä entistä enemmän entistä pidempään ja olla tyytyväinen siihen, että ylipäätään on töitä.
Mutta ei hätää: Jos olemme kuuliaisia, kyllä se kuulkaa lama näillä eväillä joskus taittuu. Ja sitä tarvitaan; on sitten paremmat mahdollisuudet tasoitella huippujohtajien talouskriisivuosina syntyneitä palkkakuoppiakin.
* * *
Mutta eiköhän se tästä vielä loppuviikosta iloksi muutu, kun pääsee täältä työmaalta mökille, saa saunan lämpimäksi ja pääsee järveen viilentämään kuumiksi käyneitä tunteitaan.
Ja näytti se työnantaja ainakin vielä tänä vuonna siunanneen kesälomalle jääviä lomarahoilla. Pääsee niitäkin tässä tuhlaamaan ja omalla pienellä panoksellaan kohentamaan kotimaista kysyntää.
Nauttikaa tekin vaan kesästä; iloja ne ovat pienet ilot palkankorotuksista puhumattakaan.