Insinööri-lehti talous

Motiivit kunnossa

Sievänen on tällä viikolla hämmästellyt, minkä ihmeen kuntoiluherätyksen nuoremmat työkaverit ovat saaneet, kun kahvitunnilla ei ehditä puhua juuri muusta kuin lenkkeilystä ja salilla rehkimisestä.

Sitä piti oikein kavereilta torstaina kysyä, ja tulihan se vastaus sieltä. Joku oli lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan olut oikein hyvä palautusjuoma. Pojat olivat vetäneet tutkimuksesta omat johtopäätöksensä, osa kysellyt vähän asuinkumppaninkin mielipidettä ja rynnänneet joka päivä kuntosalille ruokakaupan kautta.

– Kelpaa sitä uutisten aikana ihan vaan kunnollisen palautumisen nimissä ottaa sohvalla pari bisseä, kun on antanut tunnin verran raudalle kyytiä, nuorempi kirvesmies valisti Sievästä.

* * *

Pojilla on siis motiivit kunnossa, vai mitä? Aika näyttää, kuinka kauan heillä innostusta riittää. Työmaan varttuneempi väki kuitenkin päätti viikon päätteeksi olla lähtemättä mukaan moiseen hullutukseen.

Niin että sanovat tutkimukset mitä tahansa, me käymme lenkillä silloin kun huvittaa ja juomme sen jälkeen janoon lasin tai pari kylmää vettä. Ja mitä oluen juomiseen tulee, kalja tai kaksi otetaan juuri silloin kun siltä tuntuu, ei siihen mitään tekosyitä tarvitse keksiä.

Nieminen halusi huomauttaa, että toki ennen toisen oluen tilaamista usein on otettava huomioon myös vallitsevat ulkopuoliset tekijät, kuten rakkaan vaimon mielipide.

* * *

Osuuspankki kantoi tällä viikolla oman kortensa kekoon kotimaan talouden vauhdittamiseksi. Pankki on valmis sopimaan velallisten kanssa lyhennysvapaasta vuodesta, jonka aikana kansalainen voi vauhdittaa kotimaista kulutusta vaikka ostamalla lyhennysrahoilla kaupasta kaikkea kivaa.

Äkkiseltään kuulostaa hyvältä, mutta varoituksen sana on ehkä paikallaan. Vanhempi väki tietää, että velat eivät vuoden aikana muutu saataviksi ja kuka tietää, kuinka kauan tämä auvoinen nollakoron aika kestää.

Onhan hieman tällaista systeemiä maailmalla kokeiltu. Niin että jos ei sittenkään Kreikan tie olisi suomalaisen asunto- ja kulutusvelkaisen tie, vai mitä pääjohtaja Reijo Karhinen?

* * *

Puolustusministeri Carl Haglund kuuluu lehtihaastattelussa ilmoittaneen, että hän ei ainakaan puoltaisi uusien hävittäjien tilaamista Venäjältä. Se ei passaa, kun Venäjä on osoittautunut täysin epäluotettavaksi.

Haastattelussa Haglund aprikoi, millaisia teknisiä takaportteja naapuri keksii koneisiin rakentaa. Pelaako huolto, saako teknistä tukea, entä varaosia, olisivatko koneet laisinkaan toimintakykyisiä kriisitilanteissa, puolustusministeri kyselee.

Ihan hyvää pohdintaa ministeriltä, mutta sitä Sievänen jäi miettimään, onko kukaan edes esittänyt, että Suomi ryhtyy lentokonekauppoihin Venäjän kanssa?