Insinööri-lehti

Tekoäly ei kanna vastuuta

Tekoälyn mukanaan tuomasta maailmanlopusta vaikuttaa tulleen oma uutisgenrensä. Tekoälyn on ennustettu viime aikoina muun muassa aiheuttavan ydinkatastrofin, tuhoavan matematiikan, kiihdyttävän ilmastonmuutosta ja hävittävän työmarkkinat.

Kuluneen kesän yksi suurimpia tekoälyuutisia oli OpenAI:n niin sanottu Hugging Face -tapaus, jossa tekoäly ”karkasi” testiympäristöstään ja lähti hakkeroimaan muita organisaatioita. Tapaus on riippumattomienkin tutkimusten mukaan todellinen ja vakava, mutta puhuminen tekoälyn karkaamisesta tai kapinasta on sensaationhakuista ja harhaanjohtavaa.

Hugging Face -tapauksessa oli kyseessä OpenAI:n tekemästä testistä, jossa suurelle määrälle tekoälyagentteja oli annettu suuri määrä hyvin haastavia ja osittain ratkaisemattomia tietoturvaan liittyviä tehtäviä. Tehtävissä ei suoraan käsketty hakkeroida muita organisaatioita, mutta ne liittyivät tietoturva-aukkojen hyväksikäyttöön toisaalla. Agentteja ei opetettu luovuttamaan, onnistuneista suorituksista palkittiin pisteillä, eikä annetuissa tehtävissä ollut turvallisia ulospääsyjä. Lisäksi testiä ajettiin alustalla, josta oli kytketty pois monia OpenAI:n tuotteille normaaleja seuranta- ja turvamekanismeja.

Katse tulisi kohdistaa tekoälyä kehittäviin yrityksiin.

Ihmiset päättivät siis rakentaa tehokkaan ja häikäilemättömän koneen ja jättää sen toimimaan vartioimatta. OpenAI on tapauksen jälkeen itse arvioinut, että haitallisen toiminnan todennäköisyys putoaisi yli satakertaisesti, jos kyseistä testiä ajettaisiin heidän tuotantoympäristöään vastaavilla suojauksilla ja valvonnalla.

Generatiivisella tekoälyllä ei nykymuodossaan voi olla tietoisuutta tai pahaa tahtoa. Se on erittäin suureen datamäärään ja laskentatehoon perustuva tilastollinen malli, jota koulutetaan palkitsemalla halutuista tuloksista. Jos katastrofien, niin menneiden kuin tulevienkin, syyksi kelpaa yksinkertaisesti tekoälyn karkaaminen tai kapina, vastuu katoaa sille kuuluvilta tahoilta: tekoälyn käyttäjiltä, yrityksiltä, valtioilta ja sääntelijöiltä.

Tekoäly on työkalu, joka ei omin päin muuta maailmaa. Se kiihdyttää maailman muutosta, niin hyvässä kuin pahassa, ja kasvattaa virheiden ja tahallisen väärinkäytön mittakaavaa. Tekoälyn sääntelyssä tulisi siis kohdistaa katseemme tekoälyä kehittäviin ja käyttäviin yrityksiin – ei tekniikkaan ja aineettoman tietoisuuden skenaarioihin.

Tekojen mahdollistajana on aina ihminen, vaikka itse teon tekisi kone.

Aleksi Eteläharju
Insinööriliiton it-insinööri

Insinööri-lehti
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.