Kaikki tietävät, että käyttämämme laitteet menevät rikki, jos niitä kuormitetaan liikaa. Samaan aikaan ihmisiin halutaan kohdistaa samaa kuormitusta kutsuen sitä tehokkuudeksi. Suomalainen keskustelu tuottavuudesta ja säästöistä on sikäli sivuraiteilla, että varsinaisista ongelmakohdista ei tunnu puhuvan yksikään päättäjä.
Meillä on viime aikoina nostettu esiin tuottavuuden ongelmia ja toisaalta kerrottu varsin yksioikoisia tapoja leikata eläkkeistä. On totta, että kasvuun – sekä talouden että tuottavuuden – on syytä kiinnittää huomiota. Eläkejärjestelmääkin voi myös tarkastella, vaikkakin siinä keskustelussa tuoksahtaa se, että säästöistä innostuneet päättäjät näkevät vain keksipurkin, jota kohti ujuttaa kätensä.
Suomessa kaikista työeläkkeitä saavista seitsemän prosenttia on työkyvyttömyyseläkkeellä. Jos tätä osuutta saataisiin laskettua viiteen prosenttiin, se toisi julkiseen talouteen 1–2 miljardia euroa. Työmarkkinoilla olisi noin 50 000 ihmistä enemmän käytettävissä.
Suomessa ei ole varaa uhrata ketään.
Suomessa menetetään vuosittain vajaat kuusi miljoonaa työpäivää mielenterveysongelmien takia. Eli pyöreästi sellaiset 28 000 henkilötyövuotta. Eli pyöreästi kahdeksan kertaa nykyisen Nokian kokoinen menetys vuodessa.
Tästä huolimatta keskusteluissa nostetaan esiin eläkeiän nostaminen ylöspäin, vaaditaan lisää työaikaa ja halutaan poistaa joustoja työelämästä. Keinoja, joilla voi esittäjiensä mukaan olla hyvät perustelut mutta jotka eivät ainakaan kaunista edellä esitettyjä lukuja. Todennäköisesti päinvastoin.
Minusta Suomessa ei ole varaa uhrata enää ketään. Taloutemme ei yksinkertaisesti kestä yhtään enempää sairastumista ja uupumista. Ihminen ei niitä kestä koskaan.
Kun puhutaan säästämisestä, tuottavuudesta ja talouskasvusta, huomion pitäisi kiinnittyä myös sinne, missä on todellisia ongelmia. Uupuneisiin ja sairaisiin. Työuupumista pitäisi alkaa mitata samalla vakavuudella kuin työturvallisuutta, luoda oikea osatyökykyisten työmarkkina, taata nopea ja riittävä hoitoon pääsy, parantaa johtamisen laatua ja huomioida kognitiivinen ergonomia.
Tavoitteena on – pitäisi olla – työuupumuksen ja siitä aiheutuvien seurausten vähentäminen. Kun seurantaa tehostettaisiin, niin myös ehkäisyä saadaan parannettua. Tämä on nähty fyysisen työturvallisuuden kehittämisessäkin.
Keinoja on. Kyse onkin siitä, onko päättäjillä myös tahtoa.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja