Uusi harrastus – enkä ole edes varma, onko harrastus oikea sana – on tuottanut nopeasti kahdenlaista palautetta. Tai oikeastaan heti, kun kerroin asuntovaunun hankinnasta somessa. Nyt ollaan kaikkien kaveri, karavaanari.
Toiset ovat viestineet, että kuinka siistiä. Vaunun kanssa pääsee kiertämään paikkoja, asettamaan kesäkodin, minne haluaa. Hauskaa, minäkin haluan!
Toinen puoli palautteesta on, osa peitellysti, osa hyvin suorasanaisesti, käsitellyt karavaanareita liikenteessä. Ilmoittaneet, että siinä on yksi teiden tukko lisää, muista sitten antaa tilaa nopeammille. Sen ainakin voin todeta ilman epäilyksen häivää, että karavaanarius herättää tunteita.
Minulla on lapsuudesta lämpimiä muistoja asuntovaunun kanssa tehdyistä matkoista. Kun vanhempien loma alkoi, vaunu pakattiin ja suunnattiin jonnekin. Kai niitä matkoja oli joku suunnitellut, mutta omissa mielikuvissani kuljettiin milloin mihinkin. Takapenkillä sai lukea matkat rauhassa – ja minähän luin, kirjoja piti haalia matkan varrella lisää, vaikka luin siskon Neiti Etsivätkin.
Lukemisen jälkeen löytyi määränpää. Tai siis paikka pysähtyä vaunun kanssa. Usein pääsi kalaan isän kanssa. Uusista paikoista löytyi uusia seikkailuja, uusi ranta uida.
Asennus on tilattu ilmastoinnille ja movereille.
Kumppanillani on oma taustansa karavaanarina, hänellä myös aikuiselta iältä. Vaunusta oli puhuttu, se olisi yhteinen kesäkoti, kun muutoin asumme erillämme. Sitten sattuikin sopiva kohdalle ja kaupat syntyivät nopeasti.
Nyt ollaan uuden harrastuksen äärellä. Ja siinä se sana taas on, jotenkin harrastus ei tunnu osuvalta, vaan ajatukset kallistuvat elämäntavan puoleen. Se taas tuntuu liian isolta. Joka tapauksessa, karavaanareita ollaan.
Tyhjän vaunun varustelussa on oma työnsä. Pitää hankkia astioita, liinavaatteita, säilytyslaatikoita, kannuja ja kattiloita, johtoja ja työkaluja. Vaikka kohdalle sattunut vaunu on hieno ja loistava, niin tekniikkaakin pitää parannella.
Asennus on tilattu ilmastoinnille ja movereille. Jälkimmäiset ovat sellaiset sähkömoottorit, jotka asennetaan vaunun pyöriin. Niillä voi sitten kauko-ohjatusti ohjata vaunun vaikeaan paikkaan.
On pitänyt myös harjoitella. Ei meinaan tuo yhdistelmän peruuttaminen ole mikään meikäläisen kuningaslaji. Mutta olen aina ajatellut, että kaiken oppii, kun yrittää. Eiköhän tämä viimeistään kauden lopussa ole hallussa.
Mutta kun vaunu sattuu tielle ja paahdat tiukasti ohi, heilauta kättä ja morjesta. Sehän saatan olla minä matkalla kesäisessä Suomessa uuden seikkailun etsinnässä.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
