Vanha metrojuna saapuu asemalle Lontoossa. Kuvan juna liikkuu eri linjalla kuin uudistetut junat.
Jussi Ohenoja kulkee työmatkansa kotimaassa junalla, metrolla ja pyörällä.
Insinööri-lehti tekniikka

Lontoon metro luottaa suomalaiseen tekniikkaan

Eke-elektroniikka toimittaa kymmeniin metrojuniin ajantasaiset tietojärjestelmät.

Lontoon Central-linjalla metro saapuu asemalle kolmen minuutin vuorovälein. Kaikkiaan linjalla kulkee noin 70 junaa. Harva tietää, että monen junan tietojärjestelmä tulee Suomesta, Espoossa toimivalta Eke-elektroniikalta.

– Uuden järjestelmän mukaiset junat tunnistaa siitä, että junassa on sisällä infonäyttö, jossa näkyy seuraava asema, vanhempi ohjelmistokehittäjä Jussi Ohenoja kertoo.

Itse junat ovat 1990-luvulta, mutta elinkaaripäivitysten ansiosta junat saavat noin parikymmentä vuotta lisäaikaa. Junat puretaan osiin ja kootaan uusine tietojärjestelmineen.

Toistaiseksi linjalla liikennöi vasta ensimmäinen juna, jolla kerätään kokemusta. Myös ruskealla Bakerloo-linjalla kulkee vastaavanlainen testijuna. Riittävän kilometrimäärän ja lopullisen hyväksynnän jälkeen päivitystyötä päästään tekemään muutaman kymmenen junan vuosivauhtia.

Toimitukset kestävät

Kiskoliikenteessä hankkeet ja järjestelmien elinkaaret ovat pitkiä. Eke-elektroniikka toimitti ensimmäisen järjestelmänsä Lontooseen noin 25 vuotta sitten. Nyt on meneillään toinen versiopäivitys.

Ohenoja oli vuonna 2017 alkaneessa, nyt käynnissä olevassa Lontoon-hankkeessa mukana parin vuoden verran kiireisimpään aikaan.

– Testiajo saattoi olla aikataulutettu seuraavalle viikolle. Sitten ilmoitettiin yhtäkkiä, että saimme slotin ylihuomiselle muun liikenteen sekaan, ja piti varata seuraavaksi päiväksi lento.

Työmatkat Lontooseen kestivät muutamasta päivästä pariin viikkoon.

– Minun piti olla tämän projektin parissa kolme kuukautta, mutta se venähti kahdeksi vuodeksi.

Isot liikennöintiprojektit voivat joskus venähtää ja ylittää kustannuksensa. Pitkän kestonsa vuoksi sopimukset kestävät myös taloussuhdanteiden heilahteluiden yli.

Tieto liikkuu junassa

Ohenoja suunnittelee nykyään Lontooseen toimitettavaa versiota kehittyneempää alustaa tietojärjestelmille. Sekä fyysinen järjestelmäkortti että sen ohjelmisto on täysin Eken omaa suunnittelua. Tieto liikkuu uusissa junissa olevien tietokoneiden ja antureiden välillä ethernet-kaapeleita pitkin.

– Uuden tekeminen on hienoa, kun voi olla mukana määrittelemässä, mitä junissa tullaan myöhemmin käyttämään. Toisaalta asiakasprojekteissa mukana olo on myös avartavaa, kun pääsee käymään varikoilla ja junissa, joissa näkee tuotteet oikeassa käyttöympäristössään.

Uusia Eken toimittamia ethernet-alustoilla varusteltuja junia on maailmalla Australiassa ja Kiinassa.

– Junissa on nykyään paljon enemmän prosessointitehoa, antureita ja toimilaitteita kuin ennen, ja ne tarvitsevat paljon liitäntöjä ulospäin esimerkiksi pilveen.

Järjestelmäkortit valmistaa kotimainen yhteistyökumppani. Näyttölaitteille ja audiolaitteiden ohjaimille on käytetty muutamaa muuta sopimusvalmistajaa.

Brexit vaikeuttaa työmatkoja

Ison-Britannian ero EU:sta on hankaloittanut työtä maassa. Suomalaiset työntekijät pääsevät komennuksille Isoon-Britanniaan helposti mutta saman yrityksen EU-maiden ulkopuolelta tulleet työntekijät eivät. He joutuvat hakemaan erikseen viisumia.

Eke-elektroniikan sadasta työntekijästä noin 30 on kansainvälisiä työntekijöitä. Osa heistä on kotoisin Afrikasta, Intiasta ja Lähi-idästä.

Ohenoja matkustaa tällä hetkellä vain kodin ja toimiston väliä Haarajoelta Järvenpäästä Matinkylään Espooseen. Matkalla hän käyttää junaa, metroa ja polkupyörää. Samalla syntyy ajatuksia, miten joukkoliikennettä voisi täällä helpottaa.

– Pitäisi miettiä, miten vaihdon saa sujuvaksi, ettei tarvitse juosta mutta ehtii sujuvasti seuraavaan metroon.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola

22.5. poistettu sopimusvalmistajan nimi yrityssalaisuutena. 23.5. poistettu yrityksen sopimuksiin liittyviä yksityiskohtia.