Tänään Helsingin yliopistolla alkanut lakko on historiallinen. Ensimmäistä kertaa Suomessa yliopiston koko opetus- ja tutkimushenkilöstö, myös professorit, on lakossa.
Lakon tarkoituksena on vauhdittaa työehtosopimusneuvotteluita. Neuvotteluissa noin 18 000 akavalaista yli 20 liitosta edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko.
– Olimme valmiita hyväksymään valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Työnantajapuolen päätös hylätä sovintoesitys vaikuttaa kiistan ratkaisemiseen merkittävästi, sanoo Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Sivistystyönantajat hylkäsi tiistaina 27.2. valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen.
– Miksi Suomen menestykselle ja osaamiselle keskeisten työntekijöiden pitäisi tyytyä huonompiin ehtoihin kuin liittokohtaisen kierroksen yleiseksi linjaksi on muodostunut? kysyy Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Helsingin yliopiston henkilöstöä koskeva lakko kestää koko tämän päivän.
Jukon antama toinen lakkovaroitus koskee yhden päivän lakkoa kuudessa yliopistossa ja näiden alaisissa harjoittelukouluissa 7.3. Jos ratkaisuun ei päästä ennen sitä, henkilöstö menisi lakkoon Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa ja Vaasan yliopistossa.
Kolmas lakkovaroitus koskee päivän lakkoa 14.3. seitsemässä yliopistossa ja näiden alaisissa harjoittelukouluissa. Lakko toteutettaisiin Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Lapin yliopistossa, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Oulun yliopistossa, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa.