Insinööri-lehti

Terrafame perustaa akkukemikaalitehtaan

Monimetalliyhtiö Terrafamen hallitus päätti eilen investoida akkukemikaalitehtaaseen. Sähköajoneuvojen akuissa käytettäviä kemikaaleja valmistava tehdas rakennetaan yhtiön nykyiselle teollisuusalueelle Sotkamoon.

– Terrafame on saavuttanut metallien tuotannon ylösajossa suunnittelemamme tavoitetason. Myös liikevaihto ja kannattavuus ovat ylösajon aikana kehittyneet hyvin. Yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan nyt on hyvä ajankohta tehdä uusia, tulevaisuutta koskevia ratkaisuja, toteaa Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia.

Akkukemikaalien valmistuksen aloittaminen parantaa selvästi yhtiön kannattavuutta. Yhtiö tuotantoteknologia sopii sähköautojen akuissa tarvittavan nikkeli- ja kobolttisulfaatin tuottamiseen. Tavoitteena on, että tehdas valmistuu vuoden 2020 lopulla ja kaupallinen tuotanto alkaa vuoden 2021 alussa.

Sähköajoneuvojen kysyntä maailmassa kasvaa nopeasti, ja tämä heijastuu myös akkujen valmistukseen ja kehitykseen. Sähkö- ja hybridiajoneuvoissa käytettävien akkujen koko kasvaa autojen toimintasädevaatimusten kasvaessa, ja nikkelin osuus litiumioniakuissa nousee.

Akkukemikaalitehtaan investointikustannukset ovat noin 240 miljoonaa euroa.