Insinööri-lehti

Teknologiateollisuus palkkaa kesällä 20 000 nuorta

Arvioilta 20 000 nuorta saa tänä vuonna kesätyötä teknologiateollisuuden yrityksistä.

Määrä kasvaa, sillä viime vuonna ala pestasi noin 19 000 kesätyöntekijää.

– Kesätyö ja harjoittelu ovat nuorille ensiarvoinen kokemus: ammatilliset taidot karttuvat, itseluottamus kasvaa ja usko tulevaan vahvistuu. Yrityksillä puolestaan on mahdollisuus luoda mielenkiintoista työnantajamielikuvaa ja herättää nuorten kiinnostus yrityksestä myös tulevaisuuden työnantajana, sanoo johtaja Laura Juvonen Teknologiateollisuus ry:stä.

Alan kesätyö- ja harjoitteluhakuja ilmoitetaan Teknologiateollisuuden kesätyöt-sivustolla. Sieltä saa kuvan tarjolla olevista töistä ja pääsee tutustumaan yritysten nuorten ammattilaisten työtehtäviin ja uratarinoihin.

– Kannustamme yrityksiä palkkaamaan nuoria kesätöihin. Se on paras mahdollinen satsaus tulevaisuuteen. Toivotan tsemppiä kaikille kesätyön hakijoille, Juvonen sanoo.

Koululaisilla on mahdollisuus kurkistaa teknologia-alaan myös Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman kautta. Se on etenkin peruskoulun yläluokkalaisille, kymppiluokkalaisille ja lukiolaisille suunnattu ohjelma, joka voi johtaa kahden viikon työharjoitteluun.