Insinööri-lehti

OP aloittaa yt-neuvottelut

OP käynnistää yhteistoimintaneuvottelut enintään 380 työntekijän vähentämiseksi. Yt-neuvottelujen piirissä on 4352 työntekijää OP Osuuskunnasta ja sen tytäryhtiöistä. Yt-neuvottelut eivät koske OP Ryhmän osuuspankkeja.

Yhtiön tiedotteen mukaan yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltävien suunnitelmien tavoitteena on muuttaa nykyistä organisaatiota vastaamaan uutta liiketoimintalähtöistä johtamismallia, poistaa päällekkäisyyksiä sekä jatkaa edelleen vakuutus- ja pankkitoiminnan integraatiota.

OP perustelee yt-neuvottelujen käynnistämistä finanssialan toimintaympäristön rajulla muutoksella.

Viime viikolla OP Ryhmä tiedotti tehneensä kovan tuloksen vuonna 2014.  Tulos ennen veroja oli 915 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 701 miljoonaa euroa. 

Koko OP Ryhmän palveluksessa oli viime vuoden lopussa noin 12 360 henkilöä, joista ryhmän keskusyhteisönä toimivan OP Osuuskunta -konsernin palveluksessa noin 5 470 työntekijää.