Insinööri-lehti

Nykyisen ansiosidonnaisen vaihtoehdot olisivat kalliita

Akava puolustaa nykyistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan järjestämistapaa. Se kannustaa jokaista palkansaajaa hankkimaan itselleen ansioihin perustuvan turvan työttömyyden varalle.

Selvitysmies Mauri Kotamäki pohti raportissaan ”Kohti vakuuttavampaa ansioturvaa” kolmea vaihtoehtoa yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan toteuttamiseksi. Hän luovutti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta laatimansa raportin ministeri Pirkko Mattilalle tänään.

Yksi ehdotus on muuttaa Kelan maksama peruspäiväraha ansiosidonnaiseksi etuudeksi, toinen vaihtoehto on pakollinen työttömyyskassan jäsenyys. Kolmas vaihtoehto on työttömyyskassojen lakkauttaminen ja koko työttömyysturvajärjestelmän hallinnoinnin siirto Kelaan.

– Yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan kustannus muodostuisi verrattain suureksi millä tahansa vaihtoehdolla toteutettuna. Halvimmillaankin hintalappuun todennäköisesti kirjoitettaisiin yhdeksännumeroinen luku. Sillä voisi myös olla rahoitustavasta riippuen merkittäviä haitallisia työllisyysvaikutuksia. Nämä sopisivat huonosti yhteen yhä korkean työttömyyden ja tiukan julkisen talouden rahoitusaseman kanssa, sanoo ekonomisti Heikki Taulu.

Kotamäki on pohtinut mallia, jolla ansiosidonnainen työttömyysetuus voitaisiin ulottaa kaikkiin työssäoloehdon täyttäneisiin. Hän pitää ongelmallisena, että osa työttömyysvakuutusmaksuja maksavista palkansaajista ei ole oikeutettu ansiosidonnaiseen etuuteen työttömäksi jäädessään.

Suomessa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan on oikeutettu jokainen työttömäksi joutunut palkansaaja, joka täyttää työssäoloehdon ja on ollut vaadittavan ajan ollut vakuutettuna työttömyyskassassa. Kassan jäsenyys on vapaaehtoista, mutta se on edellytys ansiosidonnaiselle työttömyysetuudelle. Jokainen palkkatyössä oleva työntekijä voi halutessaan liittyä työttömyyskassaan.