Metsäteollisuus ry iloitsee mainekyselynsä tuloksista eilen julkaistussa tiedotteessaan. Tiedotteessa muun muassa kerrotaan, että alan yrityksiä pidetään työnantajien parhaimmistona. Ylempien toimihenkilöiden näkökulmasta tilanne on täysin päinvastainen.
Osa metsäteollisuusyrityksistä esimerkiksi jätti ylemmät toimihenkilöt ilman palkkojen yleiskorotuksia. Kun Metsäteollisuus talvella kieltäytyi neuvottelemasta YTN:n kanssa sopimuksesta, jäivät metsän ylemmät toimihenkilöt kevään 2018 palkankorotusten osalta työnantajan armoille.
– Niinpä esimerkiksi UPM-Kymmene ja Vapo jätti ylemmät toimihenkilöt kokonaan ilman yleiskorotuksia. Metsä Group ja Stora Enso puolestaan tinkivät ylemmille toimihenkilöille maksettavista palkankorotuksista muihin henkilöstöryhmiin verrattuna. Näin siitä huolimatta, että firmat tekivät erinomaista tulosta, YTN Metsäteollisuusalan vastaava asiamies Saku Laapio arvostelee.
YTN:n tutkimusten perusteella tiedetään, että metsäteollisuusyrityksissä tehdään myös jatkuvasti ylitöitä ilman korvauksia ja käytetään työmatkustamiseen omaa aikaa korvauksitta.
– Jopa ylempien toimihenkilöiden työsopimuksissa sovittua työaikaa joudutaan puolustamaan oikeudessa. YTN haastoi muutamia metsäteollisuusyrityksiä käräjäoikeuteen näiden rikkoessa ylempien työsopimuksen ehtoja. Käräjäoikeus antaa jutuissa ratkaisuja myöhemmin syksyllä.
Metsäteollisuudessa työskentelevät ylemmät toimihenkilöt ovat muihin vientialoihin verrattuna poikkeuksellisessa asemassa. Kaikilla muilla Suomen vientialoilla ylempien toimihenkilöiden keskeisistä työsuhteen ehdoista ja palkankorotuksista on sovittu työehtosopimuksilla.
YTN pitää ylempien toimihenkilöiden tilannetta metsäteollisuudessa kaikkea muuta kuin hyvänä.