Suomalaiset nuoret aikuiset pitävät työelämän kansainvälistymistä myönteisenä asiana, kertoo Akavan tuore selvitys.
Kyselyn mukaan 18–35-vuotiaat ovat valmiita muuttamaan ulkomaille menestyäkseen paremmin työurallaan. Kyselyssä 44 prosenttia vastaajista pitää ulkomaille muuttoa itselleen todennäköisenä vaihtoehtona. Nämä vastaajat uskovat muuton parantavan heidän työmarkkina-arvoaan ja tuovan parempia urakehitysmahdollisuuksia. Sama määrä vastaajia pitää tärkeänä, että työympäristö on kansainvälinen.
– Kansainvälisyys on monelle korkeakoulutetuille nuorelle jo nykyisin itsestään selvä osa työelämää ja tärkeä keino kehittää omaa osaamista, sanoo Akavan asiantuntija Miika Sahamies.
Kansainvälisyys näkyy siinä, miten nuorten korkeakoulutettujen joukko kehittäisi tulevaisuuden Suomea. Vastaajista selvä enemmistö pitää Suomen EU-jäsenyyttä tärkeänä. Kriittisesti EU-jäsenyyteen suhtautuu vain 18 prosenttia vastaajista, ja 11 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
– Euroopan unioni on suomalaisten kansainvälisyyden näkökulmasta korvaamaton. Esimerkiksi noin 50 prosenttia Suomen korkea-asteen ja ammatillisten oppilaitosten vaihto-ohjelmista ja kansainvälisestä yhteistyöstä rahoitetaan EU:n Erasmus+-ohjelmalla. Yli 235 000 suomalaista on hyödyntänyt ohjelmaa sen reilun 30 vuoden aikana. Voidaan ajatella, että opiskeluaikana kerrytetty kansainvälinen osaaminen näkyy työelämässä jo nyt, ja entistä vahvemmin tulevaisuudessa, pohtii Sahamies.
Akava selvitti tammi–helmikuun aikana toteutetussa laajassa kyselytutkimuksessa nuorten aikuisten ajatuksia suomalaisesta työelämästä ja siitä, miten nuorten arvot, asenteet ja uskomukset muokkaavat yhteiskuntaa. Kyselyn toteutti Aula Research, ja siihen osallistui noin tuhat vastaajaa.