Kolumbia keikkuu jälleen ay-aktiivien murhatilaston kärjessä. Siellä kuoli viimeisen vuoden aikana 22 työntekijöiden oikeuksien puolesta puhunutta ihmistä. Myös 11 muussa maassa työntekijöitä murhattiin ammattiyhdistystoimintaan osallistumisen vuoksi. Ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK on Suomen ainoa kehitysyhteistyöjärjestö, joka keskittyy kehittyvien maiden työntekijöiden tukemiseen ja ay-oikeuksien puolustamiseen.
– Suomessa ay-liikkeen valtaa arvostellaan, mutta vahva ja riippumaton ay-liike on paras ja ainoa keino puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Kehittyvissä maissa puhutaan ihan eri tason ongelmista, väkivallasta, nälkäpalkoista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista työelämässä, kuvaa SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen.
Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC selvitti vuosittaisessa raportissaan, miten ay-oikeudet toteutuvat eri puolilla maailmaa. Mukana oli 141 maata. Niistä 44:ssä eli lähes kolmanneksessa maista työntekijöitä pidätettiin tai vangittiin ay-toiminnan vuoksi, vaikka järjestäytymisoikeus on kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus.
– Raportti ay-oikeuksien loukkauksista on tärkeä muistutus kehittyvissä maissa toimiville suomalaisille yrityksille, joiden tulisi YK:n periaatteiden mukaisesti selvittää ja ehkäistä tuotantoketjuunsa liittyviä ihmisoikeusriskejä, Ronkainen korostaa.
Hän muistuttaa ulkoministeriön uusimmasta julkisesta linjauksesta, jonka mukaan tulevan kehitysyhteistyön painopistealueisiin kuuluu vastuullisten yritysten toiminta kehitysmaissa.
– Toivottavasti vastuullisuus ja sen edistäminen näkyvät myös kehitysyhteistyötä koskevissa rahoituspäätöksissä.
Qatarin jalkapallostadionit rakentuvat orjatyöllä
Huonoimmalta ay-tilanne näyttää Persianlahden maissa, joissa pääosan työvoimasta muodostavat vierastyöläiset alistetaan työnantajan mielivallan alle.
Tuleva jalkapallon MM-kisojen isäntämaa Qatar on saanut paljon kansainvälistä kritiikkiä kafala-järjestelmästään, jossa ulkomailta tulleet työntekijät eivät voi vaihtaa työpaikkaa eikä poistua maasta ilman työnantajan lupaa. Käytännössä heiltä usein takavarikoidaan passit, ja työnantajat voivat huoletta maksaa räikeitä alipalkkoja ja laiminlyödä turvallisuuden, mikä on näkynyt jo tuhansina kuolemina pelkästään MM-työmailla.
SASK on vaatinut muutosta Qatarin tilanteeseen kampanjoimalla, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
– Ay-liike ei pysty toimimaan maassa tehokkaasti, sillä 90 prosentilta työntekijöistä on evätty oikeus kuulua ammattiliittoon. Siksi myöskään SASKilla ei ole siellä hankkeita, kertoo Ronkainen.