Insinööri-lehti

Ammattikorkeakoulujen kurjistamisen on loputtava

Maan hallituksen on kiinnitettävä huomiota ammattikorkeakoulujen resursseihin ja toimintaedellytyksiin, vaatii Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder Ammattikorkeakoulupäivillä.

– Viime aikoina on tuntunut siltä, että ammattikorkeakoulukysymykset eivät ole minkään puolueen tai yhdenkään poliitikon ykkösagendalla. Ammattikorkeakoulutetuilla on keskeinen ja vuosi vuodelta vahvistuva asema suomalaisilla työmarkkinoilla, joten hallitus ei voi sivuuttaa niiden tärkeää roolia työllistymisessä ja Suomen menestystekijänä, Fjäder linjaa.

Suomi ei menesty, jos maassa annettava koulutus ei ole korkeatasoista.

– Suomalaiset insinöörit, tradenomit ja sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat saavat laadukkaan korkeakoulutuksen. Ammattikorkeakoulujen vahvuus on ollut opetuksessa. Seuraan erittäin huolestuneena opetuksen ja resurssien vähenemistä ammattikorkeakouluissa.

Fjäder muistuttaa, että taloudellisesti haastavina aikoina on tehtävä valintoja. Korkeakouluverkon rakenteellista kehittämistä on jatkettava ja kehittämisellä saatavat säästöt on suunnattava uudelleen korkeakoululaitoksen kehittämiseen.

– Tärkein reunaehto korkeakoulujen kehittämisessä on säilyttää koulutukselliset vaihtoehdot ja tutkintojen tuottama erilainen osaaminen. Tämä palvelee parhaiten työelämän osaamistarpeita, toteaa asiantuntija Kristiina Kokko.

Koulutuksen ja tutkimuksen painopistealueiden pitää näkyä aidosti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutustarjonnassa.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat oman lainsäädäntönsä alla, jolloin niitä voidaan kehittää niiden omien vahvuuksien pohjalta. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä voidaan vielä tiivistää etenkin tukipalveluissa.

– Myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyön infrastruktuurin yhteiskäytössä ja toteutuksessa on vielä käyttämättömiä synergiaetuja. Lainsäädännöllisiä ja esimerkiksi verotukseen liittyviä yhteistyön esteitä tulee selvittää ja poistaa, Kokko sanoo.