Akava korostaa jälleenrakennusvaiheessa työllisyyden ja talouden vahvistamista sekä terveyspalveluja ja syrjäytymisen ehkäisyä.
Työllisyys saadaan pysyvästi nousemaan panostuksilla osaamisen vahvistamiseen ja tki-investointeihin.
– Tuottavuuden nostamiseksi tarvitsemme investointeja osaamiseen ja koulutukseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tki-investointien neljän prosentin bkt-osuuden saavuttaminen on edelleen yksi tärkeimpiä tavoitteita, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Koulutusta Akava haluaa rahoitettavan nykyistä enemmän, jotta koulutuksen laadusta ja tasa-arvosta saadaan pidettyä kiinni.
Vaikka koronavirusepidemia on iskenyt eri tavalla eri alojen työntekijöihin, vaikutukset tuntuvat useissa perheissä vanhempien alasta riippumatta. Akava pitää tärkeänä, että sosiaalipalveluita resursoidaan riittävästi ja lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäistään.
Kuva: Nikita Buida /Mostphotos