Insinööri-lehti

Varomattomuutta liikenteessä

Onnistuin jäämään kesälomalle ehjin nahoin. Tiukoille se otti. Olin nimittäin jäädä kevään ja alkukesän aikana kolmesti kohtuullisen kovaa liikkuvan polkupyörän alle Helsingin ydinkeskustassa tai sen liepeillä. Onneksi oma reagointikyky oli vielä parasta A-luokkaa.

Kahta polkupyörää kuljetti tiukoissa, sukkahousuja muistuttavissa trikoissa fillarin pedaaleja sotkeva nuorehko mies. Toinen heistä ehti hätäisesti toivottaa minut tervemenneeksi helvettiin.

Ensin alkuun haluan painavasti todeta, että minulla ei ole mitään polkupyöriä tai sellaisella liikkuvia ihmisiä vastaan. Päinvastoin, polkupyörä on ekologinen kulkupeli liikkua paikasta A paikkaan B. Se on myös mainio väline ylläpitää ruumiin kuntoa, joka vanhemmiten alkaa rapistua jokaisella.

Polkupyörillä on kuitenkin liikennesääntönsä siinä missä autoilla, moottoripyörillä ja mopoillakin. Käsittääkseni polkupyöräilijöitä koskevat tieliikennelain ajoneuvon nopeutta ja liikenneturvallisuutta säätelevät pykälät siinä missä moottorisoidulla ajopelillä liikkuviakin.

Ensinnäkin nopeus on pidettävä kaikilla ajoneuvoilla sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan tilanteessa kuin tilanteessa. Ajoneuvo on myös voitava pysäyttää kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa.

Helsingin keskustan ruuhkissa tämä muun muassa tarkoittaa, että aivan jokainen aamulla töihin raahustava jalankulkija ei ole terävimmillään. Se on ennalta arvattavissa. Kun liikenteessä on vielä melua ja muita häiritseviä tekijöitä, olan takaa yli taajamanopeutta lähestyvä ja ohittava fillari saa sydämen hypähtämään kurkkuun.

Pari kertaa käännyin varomattomasti tällaisen maantiekiitäjän eteen. Törmäystä ei onneksi tullut, kun ehdin hypähtää alta pois. Jäin miettimään, kumpi meistä olisi ollut kolaritilanteessa suurempi syyllinen, minä vai maisemaan kovaa vauhtia katoava pyöräilijä.

Oma lukunsa ovat ne onneksi harvalukuiset pyöräilijät, joilla on muun kevyen liikenteen seassa liikkuessaan aivan omat sääntönsä. Jalkakäytävillä kävelijät ovat pujotuskeppejä, vaatimus polkupyörän taluttamisesta unohtuu myös suojatiellä katua ylittäessä.

Sen verran on pakko tähdentää, että otin näistä läheltä piti -tilanteista opikseni. Kävin läpi kevyttä liikennettä koskevia liikennesääntöjä ja havaitsin omankin tietämättömyyteni erilaisista säännöistä.

Toisaalta ei tieto ja oikeassa oleminen paljon lohduta, kun liikennevahinko osuu kohdalle. Ruttuun menevä pelti ja etenkin ruumiinvammat – niin omat kuin vastapuolen – harmittavat pitkään, oli syyllinen tai ei.

Ja kun henkikulta on ainoa laatuaan, parasta on jatkaa varovaisella linjalla, valmiina hypähtämään sivuun kiireellisempien edestä. Se on tässä iässä viisautta.

Jari Rauhamäki
Insinööri-lehden päätoimittaja
Insinööriliitto