Insinööri-lehti

Työvoimapolitiikan työkaluja roskiin

Työvoimapolitiikka on harvan mielestä maailman innostavin tai nykyaikaisin politiikan ala. Työvoimapalveluissa pyöritellään papereita ja täytellään lomakkeita. TE-toimiston tädit ja sedät eivät ymmärrä maailman menosta, työtöntä hyppyytetään luukulta toiselle. Työttömyysturva meni, kun täytti lomakkeen väärin. Kuulostaako tutulta?

Nyt hallitus on tarttunut toimeen ja päättänyt soten siivellä uudistaa tämän kaiken. Ajatus on periaatteessa hyvä: työvoimapalvelut ovat selvästi jääneet jälkeen työmarkkinoiden muutoksesta. Kasvupalveluiden nimellä kulkevan uudistuksen myötä työllisyys- ja yrittäjyyspalvelut annetaan kaikkinensa maakuntien hoidettavaksi.

Tässä ollaan tekemässä iso virhe, jota on vaikea perua. Työvoimapolitiikalla on tähän asti pyritty ja jossain määrin onnistuttu tasaamaan suhdanteista johtuvia vaihteluja; panostamaan valtion tasolla sinne, missä panoksia eniten tarvitaan.

Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa julkiseen työvoimapalveluun on satsattu vähän. OECD:n raporttien mukaan Suomessa työttömien määrä suhteessa TE-virkailijoihin on kymmenessä vuodessa tuplaantunut. Työttömyys on kasvanut ja samalla julkisista resursseista on tingitty. Nyt on päädytty tilanteeseen, jossa TE-toimistojen mahdollisuudet auttaa ja tukea työttömiä ovat ohentuneet niin paljon, että hallitus katsoo paremmaksi siirtää koko revohkan maakuntien järjestämisvastuulle.

Monella on huonoja kokemuksia asioinnista vähäisin resurssein toimivissa TE-toimistoissa. Sieltä saatetaan tarjota töitä, jotka ovat ali, yli tai ohi oman osaamisen. Työttömyysturvan tarveharkinnassa TE-toimistojen ja jopa yksittäisten virkailijoiden tulkinnat vaihtelevat: joku saa opiskella työttömyysturvalla, toinen taas ei, vaikka työttömän omaehtoisen osaamisen kehittämisen luulisi olevan koko yhteiskunnan yhteinen intressi. 

On koko lailla selvää, että nykyistä työvoimapoliittista mallia ja työllisyyspalveluita pitää kehittää. Yhtä lailla selvää on, että moni työnhakija saa laadukkaampaa ja tehokkaampaa tukea työllistymiseen esimerkiksi oman ammattiliittonsa tai joskus edellisen työnantajan tukemana. Esimerkiksi Insinööriliitto tarjoaa jäsenilleen urapalveluja henkilökohtaisesta ohjauksesta cv-klinikoihin ja hakemuksen tuunaamiseen, hyvin tuloksin.

Työmarkkinoiden murroksessa työllisyystalkoisiin tarvitaankin kaikki toimijat: työnantajat, ammattiliitot, yksityiset palveluntarjoajat ja julkinen valta. Nyt näistä jälkimmäinen on heittämässä kansallisen työvoimapolitiikan työkalun roskakoriin.

Erityisen ongelmallista kasvupalveluhankkeessa on, että maaliskuussa lausuntokierrokselle lähteneessä hallituksen esityksessä määritellään verrattain tarkasti, miten maakuntien tulee palvelut järjestää ja mitkä toiminnot yksityistää. Uudistuksen varsinaiset tavoitteet sen sijaan jäävät epäselviksi, eikä näkymiä tulevaan palveluvalikoimaan ei ole, kun ei ole kasvupalvelumarkkinoitakaan.

Kasvukeskuksissa palvelut todennäköisesti löytävät myyjänsä ja ostajansa, mutta kuinka pitkän ajan se vie? Ja koska aika on kypsä vaikkapa Kainuun kasvupalveluille? Ja mistä työttömäksi jääneet sillä välin saavat tarvitsemansa avun ja tuen?

Näinä aikoina vaikuttaa siltä, että ainakin kannattaa kuulua liittoon – ja sellaiseen, joka tarjoaa laajasti ura- ja työllistymispalveluita.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton johtava asiantuntija