Yleisradio tempaisi jutun virolaisesta Wolt-kuskista, joka otsikon mukaan tienasi 9 000 euroa kuukaudessa. Siistiä, eikö totta? Ei muuta kuin ostamaan moottorikäyttöinen yksipyöräinen, päälle sadetta hyvin pitävä Foodoran takki ja baanalle lyömään rahoiksi!
Jutun mukaan Timur oli päässyt heinäkuussa ruokaa kuljettamalla bruttona 9 000 euron tienesteihin, mutta oli sen eteen tehty töitäkin. Liikkeellä oli oltu kuun jokaisena päivänä, työpäivän pituus 14–18 tuntia.
Kaikkitietävässä sosiaalisessa mediassa uuden ajan työn sankari on herättänyt ihailua. Kova ja ahkera jätkä, jonka maksamilla verorahoilla maksetaan yhden, jos toisenkin luuserin toimeentulotuki.
Miehen oli elätettävä paitsi perheensä myös hevonen.
Totta tuokin: Kyllähän ystävämme verokarhu moisesta ansiosta omansa ottaa. Ei taida verottajan siivu neljään tonniin pysähtyä, vaikka kuljetuksista syntyneet kulut saa vähentää. Tulevasta eläketurvasta työn tekijä ei 14–18 tunnin työpäivän aikana sen sijaan ehtine kantaa murhetta.
Timurin kuukausiansio näyttää otsikossa komealta, mutta onko se paljon? Kaveri on tehnyt heinäkuussa töitä äkkiseltään laskien noin 500 tuntia, mikä antaa tuntipalkaksi alle kaksikymppiä.
Kaikki on suhteellista. Voi esimerkiksi arvuutella, kuinka isoihin ansioihin moisella työmäärällä pääsisi työsuhteessa, jossa ylityölle ja viikonlopulle on työehtosopimuksella määritelty hinta.
Valitettavasti vastausta ei ole. Ihmistä ei saa työsuhteessa ajeluttaa 14–18 tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa ilman yhtään vapaapäivää. Laki kieltää ja hyvä niin. Ympäripyöreitä päiviä painava ihminen on vaara paitsi itselleen myös ympäristölleen.
Tapaus osoittaa, että alustatalouden tekemisessä ja teettämisessä on vielä paljon mietittävää. Vapaudella tehdä töitä juuri silloin kuin huvittaa on toki arvonsa, mutta sen hinta ei saa olla ihmisille kohtuuton.
On heitäkin, jotka näkevät alustatalouden ja sen lieveilmiöt keinona kääntää työelämän kelloja vuosikymmeniä taaksepäin. Väite ei ole tuulesta temmattu. Perusteluksi kelpaa vaikka virolainen Timur yhdeksän tonnin kuukausiansioineen.
Vanhan ajan savotoilla mies ja hyvä hevonen kykenivät hyviin tienesteihin, mistä lienee vanha sanonta “rahaa tulee kuin tukinajosta”. Mutta ei raha helpolla tullut. Mies ja hevonen joutuivat savotoilla työssään lujille, miehen oli elätettävä paitsi itsensä ja perheensä myös hevonen.
Jos Ylen otsikkoa on uskominen, kaupungeissa vanhan savottasanonnan voi muokata muotoon “rahaa tulee kuin ruuanajosta”. Mutta vain harvoille, ja heillekin tekemällä töitä lähes vuorotta.
Ja ympärillä on iso joukko muita, joille 2020-luvun yksinyrittämiseen perustuva savotta tarjoaa juuri ja juuri leipää ja leivän päälle voita, jos sitäkään.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
