Jyväskylän yliopistossa on professori Nathan Lillien johdolla tutkittu niin sanottuja postilaatikkoyrityksiä. Jyväskylässä tutkimuksen kohteena ovat olleet etenkin alihankintaketjut ja lähetetyt työntekijät rakennusteollisuudessa.
Aihe on mielenkiintoinen ja tutkimuksen arvoinen. Postilaatikkoyritys on yleensä nimensä veroinen, sillä on vain postilaatikko jossakin Euroopan maassa. Yritys kuitenkin palkkaa pahaa-aavistamattomia työntekijöitä lähetettäväksi työhön toiseen maahan. Usein toiminnan pääasiallisena tarkoituksena on oikeudellisten vastuiden, kuten palkanmaksun, sosiaaliturvan ja verotuksen, välttäminen.
Valitettavasti EU:ssa ei tällä hetkellä ole mitään mekanismeja ilmiön kuriin saamiseksi. Päinvastoin, tällaisten yritysten perustamista ollaan pikemminkin helpottamassa muun muassa yhden miehen rajavastuuyhtiömallin kautta (ns. SUP-ehdotus). Se on uhka, joka pitää estää jo työntekijöiden turvan takia.
Keskustelin jokin aika sitten Lillien kanssa postilaatikkoyritysten ongelmasta. Hänen mukaansa postilaatikkoyritykset hyödyntävät maita, joissa sosiaaliturvan taso on jo valmiiksi alhainen. Tällaisissa maissa työntekijät saattavat suostua hyvinkin alhaisiin työsuhteen ehtoihin.
Erityisen ongelmallinen on esimerkiksi Suomen ja Viron kaltainen yhdistelmä; toisella puolen rajaa on maa, jossa työntekijöiden suojan ja palkkojen taso on hyvin korkealla, ja toisella maa, jossa hyvin alhaalla. Vastaava tilanne on Italian ja Albanian välillä.
Ketjussa on yleensä paljon erilaisia toimijoita ja ”toimistoja” löytyy useista eri maista. Postilaatikkoyritysten koko toiminta tapahtuu harmaalla alueella ja lain kiertäminen on hyvin helppoa, kun työntekijät eivät tiedä, mitä vaatia ja keneltä. Taho, joka heidät palkkasi, on yksinkertaisesti kadonnut.
Työntekijät eivät myös pysty arvioimaan sitä, että onko heidät palkkaava yritys oikea vai ei, tai noudattaako kyseinen yritys lakeja ja säädöksiä vai ei. Tällaiset yritykset eivät maksa palkkojen lisäksi eläkkeitä, sosiaalimaksuja tai veroja. Tällöin ei silläkään ole merkitystä, maksetaanko työntekijälle yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa vai ei.
Yhtäkkiä työsopimukset liikkuvatkin maiden välillä vapaasti ja työntekijöiden palkat ja sosiaalimaksut maksetaan ihan vieraasta maasta. Joskus hyväksi käytetään myös vuokratyötoimistoja. Samalla onnistutaan kiertämään myös lähetettyjä työntekijöitä ja tilaajavastuuta koskevaa lainsäädäntöä, koska nykyinen ns. ketjuvastuu ulottuu alihankkijaketjussa vain yhtä porrasta alemmalle tasolle.
Postilaatikkoyritysmallin avulla vastuita on helppo välttää perustamalla esimerkiksi kaksi eri postilaatikkoyritystä kahteen eri maahan. Tällainen pelkästään huijaukseen tarkoitettu yritys on monissa Euroopan maissa liiankin helppoa perustaa ja purkaa, koska yrityksen todellista tarkoitusta ei monissa EU-maissa lainkaan selvitetä.
SUP-ehdotuksen myötä tilanne vain pahenisi. Yrityksen ei enää tarvitsisi olla rekisteröityneenä maassa, jossa sen varsinainen toiminta tapahtuu. Ehdotus mahdollistaisi postilaatikkoyritysten yhä laajemman ja helpomman käyttämisen etenkin ehdotukseen liittyvän yrityksen online-rekisteröinnin kautta: tulevaisuudessa suomalaisen yrityksen toimitusjohtaja voisi perustaa Suomesta Viroon yhden miehen yrityksen omissa nimissään ja operoida sieltä Suomeen muuttamatta itse asuinpaikkaansa mihinkään.
Tätä meidän ei pidä sallia. Saksa, Itävalta ja Ruotsi ovat jo kääntyneet ehdotusta vastaan, mutta Suomi vielä miettii, mutta toivon mukaan ei liian kauan. Ministeriöillä, suomalaisilla europarlamentaarikoilla ja muilla asiaan vaikuttavilla tahoilla on näytön paikka.
Maria JauhiainenInsinööriliiton työsuhdelakimies
