Harvoin – tuskin koskaan – uusi organisaation johtaja kunnostautuu niin rivakasti työnantajakuvan romuttamisessa kuin Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen. Lehtosesta on muutamassa kuukaudessa tullut huonon johtamisen esikuva Suomessa. Se on saavutus, jonka arvosta hänen edustamansa organisaatio voi olla montaa mieltä.
Etätöiden avainkysymys ei ole, kuinka paljon etätöitä on kohtuullista tai sopivaa tehdä. Kun yrityksessä mietitään etätöiden tekemistä, kaikki kulminoituu siihen, miten asia hoidetaan.
On aivan yhdentekevää, onko henkilön työn tekemisen paikasta päättäminen direktio-oikeuden piirissä vai ei. Organisaation pitkän ajan tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, mikä on järkevää ja mikä ei. Johtajan mahtipontinen ja omaa päätösvaltaansa pönkittävä esiintyminen mediassa kuuluu jälkimmäiseen.
Kun työnantaja vetoaa töiden tekemisen osalta päätöksentekovaltaansa, kysymyksessä on lähes poikkeuksetta aina raikkaan ummehtunut tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. Lehtonen ja muut menneisyyden miehet huutavat näin hätäänsä ja omaa neuvottomuuttaan siitä, että nuoruudessa saadut johtamiskokemukset ja opit eivät sovellukaan nykyaikaisen tietotyön johtamiseen.
Lehtonen kaivoi Helsingin Sanomien haastattelussa kuoppaansa vielä syvemmäksi hakemalla etätöiden tekemisessä vertauskohtaa armeijasta. Nykyaikaisen työelämän näkökulmasta se ei ole vain tyhmää, vaan noloa.
Asiantuntijatyön kulmakiviä ovat luottamus ja arvostus.
Hänen mielestään 2020-luvun työpaikalla pitää jo toimintavalmiuden kannalta olla armeijan tavoin aamulla nimenhuudossa paikalla. Vaikea sanoa, mutta varmaa on, että tämän päivän asiantuntijatyötä ei tehdä hierarkkisilla käskysuhteilla, määräämällä tai nostamalla itsensä rahvaan yläpuolelle.
Joku saattaa olla sitäkin mieltä, että johtamansa organisaation työnantajakuvaa ei kannata pilata kertomalla, että oven takana on kyllä jonoa, jos joku pahastuu ja jättää työpaikan. Isolla organisaatiolla on toki se etu, että normaalitilanteessa se kyllä saa väkeä palkattua. Toki on myös niin, että luomalla hyvää työilmapiiriä ja sitoutumista suorituskyky paranee ja organisaation työnantajamaine paranee.
Asiantuntijatyön keskeisiä kulmakiviä ovat luottamus ja arvostus. Tai ainakin pitäisi olla. Kun organisaatio ja sen johto antavat suunnan, pitää luottaa siihen, että työntekijät pystyvät organisoimaan työnsä ja sen tekemisen ajan ja paikan parhaalla mahdollisella tavalla.
Kun ihmisiin luotetaan ja heidän osaamistaan arvostetaan, he antavat itsestään parhaan mahdollisen organisaatiolleen ja työlleen. Kun sen päälle laitetaan annos välittämistä ja rinnalla kulkemista, menestyksen marssilla on päästy jo pitkälle.
Armeijassa minä ja monet muut marssimme Sillanpään marssilaulun tahdissa laulaa hoilottaen. ”Sama kaiku on askelten, kyllä vaistomme tunteen sen, kuinka kumpujen kätköstä, mullasta maan, isät katsovat poikiaan”.
Näyttää siltä, että myös työelämän viisauksia haetaan menneisyydestä, kumpujen yöstä ja kätköistä. Olen optimisti ja luotan historian kulkevan oikeaan suuntaan, luottamuksen ja arvostuksen vievän voiton Lehtosesta ja muista menneisyyden miehistä.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
