Maksamme velkaa

Kun olin lapsi, Georg Malmstén lauloi radiossa Nikkelimarkka-kappaletta. Laulun sanojen mukaan aina on maksettava, mitä tässä maailmassa velkaantuu. Liekö laulu vai joku muu lapsuudenkokemus syynä siihen, että olen suhtautunut pankkilainoihin ja lainoista maksettaviin korkoihin aina äärimmäisellä vakavuudella.

Tämä konkretisoitui ensimmäisen kerran toden teolla 1990-luvun alussa, kun hankimme silloisen puolisoni kanssa ensimmäistä omistusasuntoa. Asuntojen hinnan romahtamista oli edellisen vuosikymmenen lopun hullujen vuosien jäljiltä seurattu tarkalla silmällä jo pitkään. Koska ne olisivat pohjalla, koska olisi sopiva hetki marssia pankkiin ja laittaa nimet lainapapereihin?

Asuntojen hinnat laskivat, mutta lainoista maksettavat korot hirvittivät. Ja syystäkin, huitelivathan ne 15 prosentin huonommalla puolella. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, rahalla oli hintansa, ja sen nimi oli korko. Ruutupaperia kului, kun nuori mies laski tarvittavaa lainamäärää, vuosikorkoja ja kuukausieriä ja yritti sovitella niitä talousyksikön yhteenlaskettuihin tuloihin.

Jossakin kohdassa päätös oli tehtävä. Mukava pikku kaksio osui kohdalle ja hintakin tuntui sopivalta. Laina järjestyi kotikunnan tutusta pankista. Pankinjohtaja tarjosi 12 vuoden laina-aikaa 14,25 prosentin korolla, joka oli sidottu sen aikaiseen pankin primekorkoon.

Velka on veli ottaessa, veljenpoika maksaessa, ajatteli nuori mies ja halusi maksaa lainan pois kymmenessä vuodessa, vaikka tiesi sen olevan nuorelle parille tiukan paikan. Samalla sovittiin ensimmäiseksi velkavankeusvuodeksi kiinteä, 13,75 prosentin korko.

Jälkimmäinen osoittautui sittemmin pahaksi virheeksi. Korot laskivat vuoden aikana jyrkästi. Myöhemmät ruutupaperilaskelmat osoittivat, että oma turha varovaisuus maksoi meille vuodessa maltaita. Vieläkin harmittaa.

Omat ensikokemukset asuntovelallisuudesta tulivat mieleen, kun uutiset kertoivat Aktian Pankin teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan noin kolmannes asuntovelallisista ei ole varautunut koronnousuun millään tavalla. Ja mikä pahinta, viidennes asuntovelallisista ei edes tiedä, mitä mahdollinen koronnousu heidän taloudelleen merkitsisi.

Kun vielä laina-ajat ovat pidentyneet jopa vuosikymmenten mittaiseksi, vanhoilla mummon markoilla asuntolainaansa maksanutta hieman hirvittää, itse asiassa on hirvittänyt jo pitkään. Leivotaanko kotimaisten asuntomarkkinoiden sisään muutaman vuosikymmenen jälkeen taas joillekin ikävää yllätystä?

Suomalaiset asuntomarkkinat on jo pitkään viritetty matalan korkotason varaan. Kun koroista ei tarvitse kantaa murhetta, isokaan lainapääoma tai pitkä laina-aika ei tunnu kummoiselta riskiltä etenkin, kun asuntojen hinnat ovat jatkaneet tasaista nousuaan.

Pakko myöntää, että omille, vuosia jatkuneille varoituksen sanoille ei toistaiseksi ole löytynyt katetta. Nuoremmat ovat ottaneet asuntoihinsa velkaa ja maksaneet sitä pois kukin omaan tahtiinsa. Ja suurin osa myös vaurastunut, mikäli asuntojen hintakehitykseen on uskominen.

Mutta velanottamisessa on edelleen yhtä monta muuttujaa kuin ennenkin. Ei asuntojen hintojen nousu, matala korkotaso tai talouskasvu ole kiveen hakattu. Ne voivat muuttua, joskus paljon ja nopeastikin. Siinä leikissä vuosi on pitkä aika ja prosenttiyksikkö jossain tapauksessa paljon rahaa.

Kysykää vaikka minulta, jos ette muuten usko.