Koronaviruksen sävyttämä vuosi on kääntymässä lopuilleen. Maassa ei liene ihmistä, joka ei jollakin tavalla olisi omassa elämässään kohdannut ikävää tautia. Jos se ei ole horjuttanut omaa tai lähipiirin terveyttä, ainakin se on vaikuttanut arkeen monin tavoin.
Itsenäisyyspäivän viikonloppuna harhauduin pohtimaan koronaviruksen vaikutusta omaan elämääni. Syy oli korona-ajalle perin tavallinen: olin ajatellut ajella viikonloppuna Satakuntaan sukulaispojan 5-vuotissynttäreille ja tavata samalla iäkästä äitiäni. Odotettu reissu oli pitkään ollut kalenterissa, mutta se jäi tekemättä, kiitos pahentuneen tautitilanteen.
Pieni vastoinkäyminen, mutta kyllä se harmitti. Nyt katse on käännetty jouluun ja vuodenvaihteen pyhiin. Julistin jo marraskuussa joulukuun viikot ”pelastetaan edes joulu” -ajaksi. Yritän elää seuraavat viikot niin, että voisin turvallisin mielin edes jouluna piipahtaa tapaamassa sukulaisiani kotipuolessa.
Olen koronan keskellä oman elämäni Hannu Hanhi.
Kuulostaa tähän aikaan turhan kerettiläiseltä, kenties jopa tuomittavalta. Mutta olkaa rauhassa, olen henkisesti varautunut myös siihen, että ensimmäisen kerran elämässäni vietän joulua lähestulkoon yksin vailla tavanomaiseen jouluun kuuluvia ihmiskontakteja ja rutiineja.
Ajatus ei kaltaiselleni jouluihmiselle tunnu hyvältä, mutta minkä teet, elämme outoja aikoja. Koronaviruksen jonkinasteinen kuriin saaminen näyttää olevan mahdollista jo alkuvuonna. Löysäilyyn ei ole varaa, ei minulla eikä muillakaan. On jaksettava mennä päätyyn saakka terveys edellä, tehdä kaikki mahdollinen taudin leviämisen estämiseksi.
Totta kai koronavirus on vaikuttanut elämääni paljon enemmän kuin parin Satakunnan reissun peruuntumisen verran. Työn tekemisen tavat ovat muuttuneet, sosiaalisten kontaktien väheneminen uuvuttaa ja häiritsee, ulkomaan matkat on siirretty ajatuksissa hamaan tulevaisuuteen.
Isossa kuvassa nämäkin ovat sittenkin vielä pieniä murheita. Joiltakin koronavirus on vienyt hengen, terveyden tai työn, yrityksiä on kaatunut ja niin edelleen. Onneksi korona ei ole kovin pahasti rapauttanut suhteellisuudentajuani. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ymmärrän olevani koronan keskellä oman elämäni Hannu Hanhi.
Toisaalta olen tyytyväinen siitä, että olen havahtunut huomaamaan pienten, aikaisemmin itsestäänselvyyksiltä tuntuvien asioiden arvon ja merkityksen. Koronan aikana pienestä on jossakin määrin tullut suurta ja suuresta pientä.
Viikonlopun pohdinnoissa tulin siihen tulokseen, että en pane pahakseni, vaikka tämä oivallus säilyisi hatarassa päässäni senkin jälkeen, kun koronasta on tullut meille kaikille vain ikävä muisto.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
