Kun mikään ei riitä

Tuskin ovat kansalaiset ehtineet sulatella työmarkkinajärjestöjen syyskuussa tekemän eläkeratkaisun, kun Valtion taloudellinen tutkimuslaitos lyö uuden märän rätin palkansaajien silmille.

Eläkesopimus on vaatimaton, vanhuuseläkeiän alaikärajaa on nostettava vieläkin reippaammin. VATT tarjoaa työntekijöille kakkua, jossa eläkeiän alarajaa nostetaan viidellä vuodella seuraavan kymmenen vuoden aikana, jonka jälkeen eläkeikä sidottaisiin eliniän odotteeseen.

VATTin tilaama tutkimus on tohtorimiehen tekemä ja sen tueksi tekijällä on totta kai esittää tukku laskelmia eläkeiästä, eläkemaksujen tasosta, tietenkin myös kestävyysvajeesta. Kun syyskuun sopimuksen vaikutus kestävyysvajeeksi on arvioitu yhdeksi prosentiksi, nyt pannaan 0,6 prosenttiyksikköä paremmaksi.

Keskeinen perustelu eläkeiän rajulle nostamiselle tutkijalla on eläkemaksujen korkea taso. Tutkijan mukaan nyt pitää päättää, halutaanko koko työuran ajan maksaa yli kolmasosa nettopalkasta saadakseen nettoeläkkeen, joka on noin puolet nettoansioista. Tavoite on siis laskea eläkemaksuja.

Kyllä maailmaan laskelmia mahtuu, mutta on pakko kysyä, missä maailmassa nämä tohtorit elävät, näkevätkö he johtopäätöksiä tehdessään muuta kuin muutamat tietyt tilastot ja numerot? Millä ilveellä palkansaajia voidaan kannustaa omissa työurasuunnitelmissaan ”tähtäämään nykyistä korkeampaan eläkeikään”, kun työttömyys kasvaa kaiken aikaa, yhä nuorempi ikä-ihminen huomaa olevansa työmarkkinoiden hylkiö, kelpaamaton mihinkään palkkatyöhön.

Ja luottavatko taloustieteen tohtorit niin paljon oppiveljiinsä lääketieteessä, että uskovat ihmisten fyysisen ja henkisen terveyden kestävän viiden vuoden työuran pidennyksen kymmenessä vuodessa? Entä millä rahalla tämä työmarkkinoiden uusi veteraaniporukka elätetään, jos tarjolla ei olekaan työtä vaan työttömyyttä? Takaako eläkkeelle jäämisen lykkääminen viidellä tai vaikka kymmenellä vuodella edes lähellekään nykyisen tasoista eläkettä, jos työuran loppuvaihe kuluu pääosin kortistossa?

Joten eiköhän lopeteta eläkeiän alarajan nostamisen kanssa kikkailu hetkeksi ja keskitytä vaikka siihen, miten Suomeen syntyisi nykyistä enemmän taloudellista toimeliaisuutta ja uusia työpaikkoja, sillä niillä jos millä on vaikutusta valtiontalouteen ja kestävyysvajeeseen. Vannotaan työurien pidentämisen ja työperäisen maahanmuuton lisäämisen välttämättömyyteen vaikka siinä vaiheessa, kun työttömyys on saatu painettua edes puoleen nykyisestä.