Fore!

Tunnustan olevan intohimoinen golffari. Tulin ulos kaapista kaksi vuotta sitten. Olin saman tien myyty tuolle hullulle lajille, jossa pelivälineeksi valittu pallo on aivan liian pieni ja mailan varren pituus verrattuna lavan suuruuteen kohtuuttoman pitkä. Kun kentälle vielä on siroteltu pelaajan kiusaksi järviä ja hiekkakuoppia, joihin pallo löytää tiensä yllättävän helposti, kiehtova paketti alkaa olla valmis.

Golf jakaa tunnetusti ihmisten mielipiteitä. Monet mieltävät pelin elitistiseksi ja kalliiksi, sikariportaan harrastukseksi. Yleinen harhaluulo on, että golffarit keskittyvät vaatteilla snobbailuun ja yksityisellä klubilla notkumiseen.

Onneksi totuus on toisenlainen. Golf ei ole esimerkiksi lasten harrastuksena kallis. On paljon halvempaa laittaa lapset golfkurssille ja hankkia heille koko kesäksi pelioikeus lähikentältä kuin vaikka harrastaa taitoluistelua tai jääkiekkoa. Erotus on hyvinkin yhden ulkomaan lomamatkan verran.

Miksi minä sitten hurahdin golfiin? Miksi toiset jäävät heti totaalisesti koukkuun ja toiset lopettavat lyhyeen? Minulle golfissa kiehtoo etenkin se haasteellisuus. Kuten eräs urheilupsykologi on sanonut, korkean haastetason henkilöt syttyvät parhaimpaansa vasta sitten, kun haaste on suurimmillaan.

Minä olen varmaan tällainen ihminen, sillä golfia on lajina vaikea hallita edes keskinkertaisesti. Sen vaikeus saa minut palaamaan kentälle uudelleen ja uudelleen; laji sopii henkilölle, jolle uuteen yritykseen lähtemiseen riittää muutama onnistuminen sadasta.

Golf on peli, jossa saatat hakata päätä seinään ja mailaa puuhun päiväkausia, viikkokausia tai pahimmassa tapauksessa vuosia ilman edistystä. Silti palaat aina yrittämään, koska muistat sen upean tunteen kunnon osumasta. Toisille se riittää, toisille ei. Ne harvat onnistumisen hetket, ne pysyvät mielessä pitkään.

Golf on myös mukavaa liikuntaa tällaiselle keski-ikäistyvälle, ei enää niin liikunnalliselle miehelle. Kansanterveydenkin kannalta on mainiota, että skottilaiset lammaspaimenet keksivät aikanaan lajin, joka saa kaltaiseni ylipainoisen körmyn kävelemään reippaasti yli kymmenen kilometriä putkeen ja polttamaan siinä sivussa jopa 2 500 kilokaloria.

Käy kokeilemassa, jos et muuten usko. Nauti onnistumisista ja seurasta, jossa kaikki ovat samalla viivalla, ilman titteleitä ja arvomerkkejä. Elitistinen leima kaikkoaa mielestäsi viimeistään siinä vaiheessa, kun hikoilet metsässä palloja etsien tai seisot nilkkoja myöten kurassa yrittäen saada sen perhanan pelivälineen vihdoinkin järkevään paikkaan.

Näet myös ihmisiä aidommillaan, kun hän lyö viidettä palloa samasta paikasta edellisten neljän molskahdettua edessä olevaan vesiesteeseen. Silloin itkee isokin mies, oli sitten kyseessä ministeri tai siivooja.