Hannu Saarikangas vieraili Lapin ammattikorkeakoulun Kemin yksikössä.
Matti Räsänen, Hannu Saarikangas ja Matti Uusimäki Lapin amk:n Kemin yksikössä.
Lapin amk:n Kemin yksikkö kerää runsaasti ulkopuolista TKI-rahoitusta.
Hannu Saarikangas tapasi opiskelijoita ja henkilökuntaa Kemissä.
Insinööri-lehti

Korkeakoulukauppa hämmentää

Lapin yliopisto on aikeissa ostaa enemmistön Lapin ammattikorkeakoulun osakekannasta. Hanke on aiheuttanut huolta erityisesti Kemissä, jossa pelätään Rovaniemen ottavan vallan maakunnan korkeakoulutuksessa.

Kemissä vieraillut Insinööriliiton koulutus- ja tutkimusyksikön johtaja Hannu Saarikangas ei näe suunnitelmissa muuta ideaa kuin Lapin yliopiston halun varmistaa omaa selustaansa korkeakoulujärjestelmän muutoksessa.

Tähän asti määrärahaleikkaukset ovat osuneet ammattikorkeakouluihin. Tulevina vuosina maan hallitus supistaa enemmän yliopistojen rahoitusta. Omistamalla ammattikorkeakoulun yliopisto laittaa insinöörikoulutuksen maksajaksi.

Koulutukseen varatusta rahasta pitää myös hoitaa osakkeita varten otetun 11 miljoonan euron velan kuoletus.

Saarikankaan mukaan korkeakoulujen hallintoon, laboratorioihin, opetukseen ja kirjastoon liittyvä yhteistyö on kannatettavaa. Lapissa tätä varten on jo perustettu Lapin koulutuskonsortio.

Valmistuneet työllistyvät alueelle

Vierailun aikana Saarikangas tapasi Lapin ammattikorkeakoulun Kemin yksikön johtoa, alueen insinöörejä ja insinööriopiskelijoita.

Kemi on perinteinen tekniikan koulutuspaikkakunta, josta valmistuneet insinöörit sijoittuvat alueen vientiteollisuus yrityksiin. Koulutustehtävän lisäksi Lapin ammattikorkeakoulu ja erityisesti Kemin tekniikan yksikkö on erityinen tutkimus- ja kehitystoiminnassaan.

Vuonna 2014 Lapin ammattikorkeakoulu keräsi kaikista Suomen ammattikorkeakouluista eniten ulkopuolista TKI-rahaa, kaikkiaan 8,2 miljoonaa euroa.

Saarikangas puhui ammattikorkeakoululla järjestetyssä jäsentilaisuudessa laajemmin suomalaisesta korkeakoulujärjestelmästä ja otti kantaa duaalimallin puolesta.

– Duaalimalli on Insinööriliitolle elinehto. Jos se menetetään, se on goodbye insinöörikoulutukselle.

Vuodesta 1981 liitossa työskennellyt Saarikangas ehti myös osallistua Kemin Insinööriopiskelijoiden vuosikokoukseen. Edellisestä IOL:n paikallisyhdistyksen kevätkokouksesta oli vierähtänyt nelisenkymmentä vuotta. Silloin Saarikangas opiskeli Riihimäen tekussa.

Teksti ja kuvat: Mikko Sormunen, Insinööriliitto
25.4.2016 Korjattu Hannu Saarikankaan liittoon tulovuosi ja oppilaitos.