Oulun Ruskolla Nokian tuotekehitysyhtiön edessä jäätelöautolle syntyi ajoittain ruuhkaa.
Puheenjohtaja Samu Salo oli mukana Rovaniemen BRP:n kelkkatehtaalla.
Henna Hartikainen ja Kaija Seitamäki kuulivat Oulussa jäätelöauton kutsun.
Insinööri-lehti

Jäätelöauto sai suut hymyyn

Insinööriliiton Pohjois-Suomen piirissä herkuttelu keskeytti monen tekniikan osaajan työpäivän, kun liitto kurvasi paikalle jäätelöautolla. Kahden päivän aikana jäätelöä nautiskeli yli 500 jäsentä Rovaniemellä ja Oulussa. Ilma suosi tapahtumia, sillä elokuun viimeisellä viikolla riitti lämpöä ja aurinkoa.

Jäätelöautolla oli pohjoisen kiertueella kymmenen pysäkkiä. Osalla paikoista, kuten Nokian Ruskon tuotekehitysyksikössä, tempaus synnytti jopa jonoja.

Rovaniemellä mukana oli liiton puheenjohtaja Samu Salo ja jäätelöä syötiin keskustelun lomassa muun muassa LapIT:llä ja Valtorilla.

Oulussa kiertue otti haltuun myös Oulun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön Kotkantiellä. Jäätelön voimalla Insinööriopiskelijaliittoon saatiin kymmenkunta uutta jäsentä.

Jäätelöauton melodia tehoaa

– Ai, että mahtavaa! Minun piti lähteä pikkuisen aikaisemmin syömään, jotta ehdin nauttimaan jätskiä, Kaija Seitamäki kertoi.

Hän oli saanut sähköpostikutsun työpaikkansa lähelle osuneesta kiertueesta.

– Olen ollut liiton jäsenenä opiskeluajoista lähtien. Kiva, että Insinööriliitto kiertää näin työpaikkoja, Seitamäki totesi Technopoliksen pihalla.

Pian jätskiauto laittoi jälleen soimaan tutun tunnusmelodiansa.

– Ääni houkutti paikalle melkein koko Rambollin Oulun toimiston, totesi jäätelöä nauttinut Henna Hartikainen.

Jäseniä työmarkkinasyksystä ja liiton palveluista jututtivat Pohjois-Suomessa työskentelevät asiamiehet Mikko Sormunen ja Ilkka Rautio. Mukana olivat myös jäsenjärjestöt Lapin Insinöörit ja Oulun Insinöörit.

Kokemukset huurteisen herkun voimasta olivat niin hyviä, että jäätelöauto laitetaan liikkeelle varmasti myös ensi vuonna.

Teksti ja kuvat: Mikko Sormunen, Insinööriliitto