Insinööri-lehti

Forssan seudun insinöörit meloivat Turpoonjoella

Ryhmä Forssan seudun insinöörejä suuntasi kesäkuun lauantaina melontaretkelle Tammelan Turpoonjoelle. Matkaan lähdettiin Vistinkosken kaupalta ja joessa melottiin alavirtaan Kala-Apajaa kohden. Mukana oli kuusi kahdenistuttavaa kanoottia.

– Vesi oli jo melkein 18-asteista, mutta uimareita ei retkeilijöistä löytynyt. Ei edes vahingossa kanoottia kaatamalla, Katri Koivula kertoo.

Retkeä johti ammattitaitoinen opas. Ennen vesille lähtöä oppaalta saatiin alkuinfo ja matkan varrella lisäohjeita kullekin etapille.

Reittiin sisältyi myös haastavia osuuksia, kuten sillan alitus ja vuolas ja mutkainen kohta, josta piti mennä peräkkäin. Kivet ja kaatuneet puut toivat oman lisänsä seikkailuun.

– Kivistä oli varoiteltu ja kanootin pohjassa kolisikin. Eipä tarvinnut säikkyä kun osasimme varautua oppaan ohjeiden mukaan, Koivula toteaa.

Välietapilla pidettiin kahvitauko ja herkuteltiin uunituoreilla korvapuusteilla.

Antoisa luontoretki päättyi Kala-Apajalle, jossa melojat nostivat hyvin palvelleet kanootit vedestä.

 

Kuvat: Katri Koivula