Tulihan se sieltä! Keskusjärjestöjen raamisopimukselle saatiin liittotason neuvotteluissa kiitettävä kattavuus ja hallituksen vastaantulopakettikin tulee voimaan. Kysymys on isosta asiasta, sillä työmarkkinoiden sopeutumiskyky on keskeinen juju, jolla Suomi on aiemminkin haasteitaan selättänyt. Pienen ja vahvasti viennin varassa toimivan kansantalouden kannattaakin vaalia vahvuuksistaan, jos kohta niitä pitää myös aika ajoin trimmailla.
Raamisopimus on yhtäältä osa suomalaisen tulopolitiikan jatkuvuutta, mutta se on toisaalta myös sen uusi versio 2.0. Uutta ovat muun muassa merkittävät erot siinä, missä suhteessa yleiskorotukset ja paikallisesti sovittavat osat painottuvat eri aloilla. Jatkuvuutta on se, että kansainvälinen kilpailukyky oli keskeinen ankkuri raamin kustannusvaikutukselle. Suomalaisen tulopolitiikan yksi kulmakivi on ollut juuri viennin kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtiminen. Tällä kierroksella latua aurannut palkansaajapuolen järjestökolmikko neuvotteli teknologiateollisuuden palkoista ja tästä avoimen sektorin toimialasta muodostui palkkajohtaja koko kansantalouteen. Käytäntö on näin ollen samanlainen kuin Ruotsissa on ollut voimassa vuodesta 1997 lähtien. Sikäläiseen palkkakoordinaatioon on kuulunut ajatus juuri avoimen sektorin roolista palkkajohtajana.
Talous on todennäköisesti paremmassa vireessä, kun nyt solmitut uudet työehtosopimukset aikoinaan päättyvät. Kasvun hiipumisen uhkat eivät silloin olisi kirittämässä työmarkkinajärjestöjä yhteiseen raamiin. On kiinnostavaa aprikoida jo nyt muun muassa sitä, miten Elinkeinoelämän keskusliitto tuolloin punnitsee yhteisen palkkaraamin hyödyt tulevalle palkkakierrokselle. Oliko siis nyt nähty neuvottelukierros sarjassa ”kerran vielä pojat” vai saako se jatkoa tulevina vuosina?
Nyt ainakin näyttää siltä, että lähikuukaudet Eurooppa elää suuressa epävarmuudessa. Näissä oloissa maltilliset palkankorotukset yhdistettynä rauhanaikaan työmarkkinoilla lienevät kovaa valuuttaa työnantajien kannalta. Maaperä tulevienkin sopimuskierrosten raamitukselle voi siis olla otollinen. Mutta aika näyttää.
Palkansaajien kannalta on tärkeää, että tänä vuonna pakkasen puolelle jäävä reaaliansiokehitys kääntyy ostovoiman kasvuksi. Iso merkitys on myös sillä, millaista henkilöstöpoli-tiikkaa yritykset sopimuskauden aikana harjoittavat.
Ajat ovat haastavat ja erityisesti monilla vientialoilla kysyntä notkahtaa. Työllisyyden kannalta sopii toivoa, että kokemukset kolmen vuoden takaa ovat vielä muistissa. Tuolloin vienti romahti, mutta Suomen lomautusjärjestelmä osoitti hyvät puolensa. Taantuma jäi lyhytaikaiseksi ja kasvun lähdettyä uudelleen liikkeelle valtaosa lomautetuista saattoi palata töihin ja yritykset säästyivät uuden työvoiman palkkauskustannuksilta. Nyt valtio tulee lisäksi vastaan ja osallistuu kahtena seuraavana vuonna lomautuspäivärahojen rahoitukseen. Jos yritykset tästä huolimatta irtisanovat heppoisin perustein, niin tästä jää jälki siihen, miten palkansaajat arvioivat raamikautta. Työpaikkojen säilyminen on maltillisen palkkalinjan keskeinen peruste ja jos se ei toteudu, niin palkansaajan sopimuskaudelle antama arvosana putoaa.
Vielä ei toki kannata liikaa murehtia tulevista sopimuskausista. Raamisopimus toteutui ja hyvä niin. Siinä sovittiin myös luottamusta lisäävistä toimista työpaikoilla. Paikallisen sopimisen toteuttaminen hyvässä neuvottelukulttuurissa ja luottamuksen ilmapiirissä todennäköisesti vahvistuu. Kaikkea ei voi rahassa mitata, mutta hyvinvointi työpaikoilla on tavoittelemisen arvoinen asia.
Seija Ilmakunnas
Johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos
