Vuoden 2009 Insinööriksi valitun Jari Valtosen työura on nykypäivän tuhkimotarina. Viime laman alla insinööriksi valmistunut Valtonen pääsi työharjoitteluun Idescolle, jossa hän työskentelee nykyisin toimitusjohtajana.
Kempeleläinen Jari Valtonen on hyvä esimerkki ahkerasta, positiivisesta ja eteenpäin katsovasta insinööristä. Idesco Oy:n toimitusjohtajana työskentelevä Valtonen kertoo tekevänsä pitkää työpäivää, mutta nauttivansa monipuolisesta työstään.
Viime laman alla koneautomaatioinsinööriksi valmistunut Valtonen antaa insinööreille toivoa, että työpaikan voi saada laskusuhdanteessa. Viime lamasta johtuen Valtosen ensimmäinen työsuhde jäi lyhyeksi. Työttömänä ollessaan hän opiskeli markkinointia ja yritystoimintaa työvoimakoulutuksessa.
Koulutuksen jälkeen Valtonen kehitti muutaman oululaisen kanssa URA-työllistymisprojektin, jonka kautta hän pääsi Idescolle työharjoitteluun. Harjoittelupaikka muuttui vakituiseksi työsuhteeksi ja vähitellen hän eteni urallaan Idescon toimitusjohtajaksi. Nykyään Valtonen on myös Idescon merkittävä osaomistaja.
Valtonen kertoo aina tarttuneensa uusiin työtehtäviin. Uralla eteneminen on ollut mielekästä kun on samalla saanut työskennellä mukavien ja osaavien ihmisten kanssa.
– Parasta työssäni on mukavien ja osaavien ihmisten lisäksi uudet haasteet, työn monipuolisuus ja jatkuva uuden oppiminen.
Valtosen luotsaama Idesco Oy kehittää RFID-teknologiaan perustuvia etätunnistusratkaisuja, joita käytetään muun muassa kulunvalvonnassa, ajoneuvojen tunnustuksessa, maksujärjestelmissä ja logistiikassa. Yrityksen tuotteista yli puolet menee vientiin ja sillä on tytäryhtiöt Ruotsissa ja Britanniassa. Idesco työllistää 25 henkilöä Oulussa ja yhteensä noin 100 henkilöä verkostojen kautta.
Kokemusta järjestövaikuttamisesta
Työelämän vahvojen näyttöjen lisäksi Valtosella on myös kokemusta aktiivisesta järjestövaikuttamisesta. Hän on Oulun Insinöörien jäsen ja toiminut yhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuosina 1994–2000.
– Vaikka aktiiviset järjestövaikuttamisen vuodet ovat osaltani takana, osallistun edelleen säännöllisesti Oulun Insinöörien tapahtumiin. Aktiivisen järjestötoiminnan johdosta Valtoselle on myönnetty Insinööriliiton hopeinen ansiomerkki.
Koti Kempeleessä
Helsingissä syntynyt Valtonen muutti 17-vuotiaana perheensä mukana Ouluun. Sillä tiellä hän on edelleen. Oulun seudulla on kaikki, mitä hän kertoo tarvitsevansa.
– Kempele on turvallinen ja hyvä paikka elää perheen kanssa. Työmatkaan ei mene paljon aikaa ja lasten harrastuspaikat ovat lähellä.
Kolmen lapsen isä kertoo harrastavansa pitkälti lasten kuskaamista harrastuksesta toiseen. Muuna vapaa-aikana hän harrastaa musiikin kuuntelua.
Vuoden Insinööri valittu kolmesti
Jari Valtonen on kolmas henkilö, joka on valittu Vuoden Insinööriksi. Vuoden 1999 Insinööriksi valittiin Lahden moottoritiehanketta vetänyt insinööri Juhani Ilmonen ja Vuoden 2003 Insinööriksi Nokia Inc. -yhtiön toimitusjohtaja, insinööri Kari-Pekka Wilska. Jari Valtosen valinta Vuoden 2009 Insinööriksi julkistettiin Uuden Insinööriliiton 90-juhlavuosiseminaarissa 20. marraskuuta.
Teksti: Päivi-Maria Isokääntä
Kuva: Tuulikki Holopainen