Insinööri-lehti

Insinööriliitto valvoo etujasi myös kesällä

Heinäkuussa käytiin merkillinen mittelö, kun Nokia ja sen tytäryhtiö ilmoittivat liitoille lopettavansa jäsenmaksujen perinnän palkasta elokuun alusta ylempien toimihenkilöiden osalta. Perintä olisi kuitenkin jatkunut muiden henkilöstöryhmien osalta. Mediaa kiinnosti kovasti tämä jo ensimmäisessä keskitetyssä tulopoliittisessa ratkaisussa 1969 sovitun, yhden ay-liikkeen kulmakiven, käytännön romutusyritys. Asiaa hämmästeltiin peräti television uutisissa useammalla kanavalla.

Aika ajoin yritykset kokeilevat rajoja ja sitä, onko ay-liike hereillä ja toimintakykyinen. Tälläkin kertaa oli. Asia saattaa tuntua merkityksettömältä etenkin, jos suoraperintä ei ole itsellä käytössä. Kyse onkin paljon suuremmasta asiasta, sillä jos käytäntö olisi muuttunut ylemmillä toimihenkilöillä, olisi se mitä todennäköisimmin ollut edessä seuraavaksi muilla henkilöstöryhmillä. Listalla olisi myös jatkossa ollut varmasti muitakin merkittäviä heikennyksiä. Saimme kiistassa myös merkittävää tukea työntekijä järjestöltä. Palkansaajien yhteistyö yli keskusjärjestörajojen on ehdottoman tärkeätä yhä koventuvilla työmarkkinoilla.

Teknologiateollisuudessa käytiin työehtosopimuksen toista kierrosta ja neuvoteltiin vuoden palkankorotukista. YTN:n neuvottelut sujuivat hyvässä yhteistyössä työntekijäjärjestö Metalliliiton kanssa. Neuvottelutulosta ei ollut ehditty vielä hyväksyä missään, kun työnantajien keskusjärjestö EK jo julisti uuden palkka-ankkurin syntyneen. EK:ssa hoetaan keskitettyjen ratkaisujen olevan historiaa ja nyt neuvotellaan alakohtaisia ratkaisuja. Silti he ovat häiritsemässä liittojen välisiä neuvotteluja palkka kattoineen. Liittokierroksella jokainen ala neuvottelee omista lähtökohdista ja tilasta sivuille vilkuilematta.

Hyvää syksyä!