Juho Lepistö ei syö tuotettua lihaa. Lihan tuotanto on hänen mielestään niin tehotonta, että sen täytyy insinöörin näkökulmasta olla järjetöntä.
Elektroniikkaa Metropolia ammattikorkeakoulussa opiskelevalta Juho Lepistöltä tämä on kylmän looginen kannanotto. Hän vertaa lihan tuotantoa sähkömoottorin tekoon.
– Jos insinööri suunnittelee moottorin, jonka hyötysuhde on 1–2 prosentin luokkaa, hän saa varmasti potkut.
Lihan tuotanto on Lepistön mukaan yhtä tehotonta. Kun lähes sata kiloa viljaa tarvitaan yhden lihakilon tuottamiseen, voiko silloin puhua tehokkuudesta. Asiaan liittyy myös laajempi näkökulma – maailman köyhyysongelma ja ruoan jättämä hiilijalanjälki.
Mistä saadaan ruokaa ihmisille, jotka kärsivät nälkää, Lepistö ihmettelee. Suuri osa maailman viljelysmaasta menee lihan tuotantoon, vaikka se voitaisiin hyödyntää ihmisravinnon viljelyyn.
Vasta aivan viime aikoina on ruvettu vaatimaan liha-alallekin parempaa ympäristötiedon kokonaishallintaa. Esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitos MTT vaatii, että lihantuotannon rakenteiden ja valkuaisen tuonnin ympäristövaikutukset pitää pystyä selvittämään.
Naudanlihan tuotannon ilmasto- ja vesistövaikutukset ovat tutkimusten mukaan huomattavasti suuremmat kuin sianlihan tai siipikarjan. Luonnonlaitumia hyödyntävät riistaeläimet puolestaan ovat tässä suhteessa kaikkein ekotehokkaimpia.
Tottumus on toinen luonto
Lihaa pidetään edelleen hyvinvoinnin symbolina. Sillä onkin tärkeä osuus proteiinin lähteenä ihmisen ravinnossa. Mutta proteiinia saa myös kasviksista, juureksista ja pähkinöistä.
Toisaalta, länsimaat painivat valtavaksi paisuneen liikalihavuusongelman kanssa. Tarvitseeko ihminen monta kertaa viikossa ravintoonsa kasvatettua lihaa? Voisiko sen korvata enenevässä määrin kasviksilla?
Punaisen lihan poisjättämiseen liitetään usein hippiyden ja viherpipertämisen leima. Juho Lepistö on ajatellut asiaa järjellä. Energiatehokkuus ja ekologisuus ovat myös ruoan tuotannossa yhtä tärkeitä asioita kuin rakentamisessa, liikenteessä tai energiantuotannossa.
Minkä tahansa ruokavalion voi oppia. Käärmeitä ja apinan aivoja pidetään joissakin maissa herkkuna, meillä niitä ei kukaan syö.
Monilla on mielikuva kasviksista, että ne ovat mauttomia ja niiden syöminen itsensä kiduttamista. Onkin totta, että kun muutaman kerran on saanut vetisiä kukkakaalin ja porkkanan palasia tai kinkkusalaatin tilatessa kasvisruokaa, alkaa homma epäilyttää.
Uusi ravintoympyrä
Tekeillä olevissa uusissa pohjoismaisissa ravintosuosituksissa painotetaan ensimmäistä kertaa ruoan ympäristövaikutuksia. Ne puoltavat lihansyönnin vähentämistä. Ruuan hiilijalanjäljen pienentäminen on nousemassa luontevasti osaksi ilmastonmuutoskeskustelua siinä missä autojen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen tai asuntojen energiatehokkuuden parantaminen.
Hiilijalanjäljen pienentämisessä ratkaisevaa on lihan kulutuksen vähentäminen. Asiantuntijoiden mukaan se ei ole ristiriidassa ruoan terveysvaikutuksia huomioivien suositusten kanssa.
Kuluttajat ohjaavat omilla valinnoillaan myös elintarviketuotantoa. Kouluihin halutaan kasvisruokapäiviä, henkilöstöravintoloihin luomua ja reilun kaupan tuotteita. Lähiruoka on pop.
Kokki vapaa-aikana
Juho Lepistö kokkaa mielellään. Tärkeintä on maustaa hyvin, hän tietää. Ja sopivia raaka-aineita saa pääkaupunkiseudulla jo melkein kaupasta kuin kaupasta. Kotiseudulla Varkaudessa voi vielä olla toivomisen varaa.
– Mutta siellä saa popsia hirvenpaistia, ja se on hyvää! Eikä ole lisäaineilla tai hormoneilla pilattu.
Muutenkin Savossa perinteet ja tavat ovat tiukemmassa. Lepistön mukaan monelle voi olla yllätys se, että joku on kasvissyöjä. Samoin kuin se, ettei välttämättä ole sairas, jos ei halua juoda alkoholipitoisia juomia.
Kaikissa opiskelijaruokaloissa on kuitenkin jo tarjolla kasvisvaihtoehto.
Parhaita ovat kasvispihvit, tofu- ja papuruoat. Ja jos se papu puuttuu, proteiinit voi tankata sitten kotona.
Kotimainen kala on myös herkkua. Niitä Juho Lepistö kesällä kalasteli sen kun kesätyöltään ehti.
