Immateriaalioikeudet ovat tuotannontekijöitä, joiden arvo on noussut ohi perinteisen tavaratuotannon. Tietokoneohjelmatkin ovat aineetonta omaisuutta.
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Mikko Huuskonen ja Aalto-yliopiston tutkija Ville Oksanen ovat eri mieltä, saako ohjelmia muokata omin luvin.
Aineettomia eli immateriaalioikeuksia (intellectual property rights) suojataan IPR-toiminnalla. Oikeuksia valvotaan kansainvälisen kaupan ja IPR-oikeuden sopimusjärjestelmillä sekä EU:n säännöksillä.
Mitä järkeä on IPR-toiminnassa?
Huuskonen: IPR-toiminta ei ole sinänsä hyvää eikä pahaa, vaan se pyrkii mahdollistamaan pelin säännöt, että yritykset voivat tehdä erilaisia innovatiivisia ratkaisuja, rakentaa erilaisia strategioita ja hyödyntää tätä järjestelmää. IPR tekee innovaatiosta talouden välineen.
Oksanen: Mallisuojan osalta Euroopassa kriteerit ovat suhteellisen löysät. Mikä tahansa tuotteen ulkonäköön liittyvä piirre voidaan suojata mallisuojahakemuksella, esimerkiksi Applella on mallisuoja tabletin pyöristettyihin kulmiin. Kukaan muu ei saisi tehdä niitä.
Kuinka käyttöjärjestelmiä saa tai pitäisi saada kehittää omin luvin?
Oksanen: Olisi loogista, että julkisella sektorilla järjestelmiä kehitettäisiin yhteiseltä pohjalta eli ne tehtäisiin avoimella lähdekoodilla. Esimerkiksi jos Aalto-yliopistossa otetaan jokin oppimisympäristö käyttöön, se saman tien lisensioitaisiin niin, että kaikki yliopistot pystyisivät kehittämään sitä eteenpäin.
Huuskonen: Käyttöjärjestelmät ovat yksittäisten yritysten luomia järjestelmiä. IPR:t suojaavat niitä, mikä on edellytys sille, että erilaisia käyttöjärjestelmiä voidaan luoda ja niihin investoida.
Yleensä ohjelmistopuolella on vahva copyright -suojaus, tai kuten Applella myös design-suojaa tuotteissa ja käyttöjärjestelmissä.
Linuxilla on open source, mutta siihenkin liittyy copyright. Siinä on eräänlainen käänteinen copyright eli jaettu koodi: koodia voi jakaa eteenpäin, kunhan se pysyy myös muiden jatkokehittäjien käytössä. Se on yhtä lailla IPR-lisensioitua toimintaa.
Tietoa voi vapaasti tallentaa sosiaaliseen mediaan ja pilvipalveluihin. Palvelimen haltija pitää kuitenkin tietoa omanaan. Onko tämä reilua?
Huuskonen: Kysymys on lisensiointi- ja käyttöehdoista. Niissä pitäisi sopia kaikki nämä asiat. Yllättävän moni ryhtyy käyttämään sosiaalisen median palveluita tutkimatta lainkaan, mihin sopimusehtoihin samalla sitoutuu.
Oksanen: Suomessa ei pitäisi siirtyä sinisilmäisesti Googlen, Amazonin tai Microsoftin pilvipalveluihin. Sen jälkeen olemme nopeasti riippuvaisia yhdysvaltalaisista yrityksistä, eikä meillä ole enää kunnon kontrollia omaan dataan, ei esimerkiksi viesteissä olevaan kaupalliseen tietoon.
Missä menevät avoimen datan rajat?
Oksanen: Tieteellisten artikkeleiden osalta on puhuttu open access’istä eli vapaasta pääsystä julkisesti rahoitettuun tietoon. Tuntuu vähän hassulta, että ensin tutkimus rahoitetaan verovaroin, tutkijat tekevät artikkelinsa ja sitten kustantajat rahastavat tiedosta.
Suomessa Suomen Akatemia suosittaa, että artikkeli tallennetaan avoimesti saatavilla olevaan sähköiseen arkistoon, ellei sitä ole julkaistu avoimessa verkkojulkaisussa. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ollaan pitkälti samalla linjalla.
Huuskonen: Viranomaisten rekistereihin kerätyn julkisen tiedon pitäisi olla varsin vapaasti käytettävissä erilaisin liiketoiminnallisiin tarkoituksiin, jos rekisteri ei sisällä henkilötietoja tai sillä ei ole muuta varsinaista käyttöä julkishallinnossa. Tämä on keskeinen periaate innovaatiopolitiikassa. Liiketoiminta voi sitten periä kehittämistään sovelluksista rahaa.
Teksti: Birgitta Suorsa/UP
Kuvat: Kimmo Brandt
