Jerikon muurit murenivat pasuunansoitolla. Samaa ideaa käytti John Ford länkkärissään Alamo, jossa homma hoitui monipäiväisellä trumpettipiinalla. Todellisuudessa linnoitukset valloitettiin ylivoimalla, vaikka musiikki ehkä auttoi puolustajien pehmittämisessä.
Nykypäivän linnakkeita koettelee kaksi isoa tekijää, talouskriisi ja digiaikuisten tulo työelämään. Edellinen menee osaksi ulkoisten tekijöiden kontolle, kun taas jälkimmäinen kerää paineita yritysten sisälle.
Talouskriisistä on jo puhuttu ja kirjoitettu riittävästi. Puutun vain yhteen asiaan: kriisin jälkeen ei palata lähtö-ruutuun, vaikka tämäntyyppisiä puhenvuoroja on alettu- tarjoilla. Epäilijöiden kannattaa pohtia, mitä tapahtui ensi öljykriisin jälkeen 1970-luvulla ja mitä poliittisen ja työmarkkinaeliitin hölmöiltyä 1990-luvun kriisin.
Digiaikuiset eli ihmiset, jotka ovat omineet tietotekniikan jo tarhassa, ovat meillä jääneet vähälle huomiolle. Tämän sukupolven vaikutus yhteiskuntaan on varmasti yksittäistä kriisiä suurempi. Olemme läntisen sivilisaa-tion piirissä ensi kertaa tilanteessa, jolloin nuoremmat todella osaavat enemmän kuin edeltäjänsä.
Työelämään tullessaan digiaikuinen on viettänyt netissä noin 20 000 tuntia ja pelannut pc:llään ehkä 10 000 tuntia. Hänen aivonsa ovat urautuneet varsin eri tavalla kuin vanhempien: asiat käsitellään vauhdikkaammin. Eri näkökulmien ja tiedonpalasten yhdistely on hypertekstin kaltaista. Näköaisti hallitsee entistä vahvemmin. Digiaikuisen tietopohja ei ole laajempi, mutta kyky hankkia tietoa on olennaisesti parempi. Yrityselämässä hänellä on toiveita ja valmiuksia, joiden huomiotta jättämiseen ei ole varaa.
Digiaikuinen on epäilijä, joka osaa tarkistaa tietonsa.- Tämä on erityisen hankalaa puolueille, mutta myös toimiala- ja työmarkkinajärjestöille, jotka ovat tottuneet näyttämään asioista vain itselleen sopivan osan ja valehtelemaan ”tarpeen vaatiessa”. Venäjän sukellusveneen pohjoisnaparetki oli hyvä esimerkki.
Meille vanhemmille tietotekniikka on työkalu, mutta digiaikuiselle se on osa persoonaa niin työ- kuin vapaa-ajallakin. Yritykset jakaa tämä persoona osiin ovat pöhköjä. Järkevämpää on edistää hyviä käytäntöjä. Sosiaalinen media, jonka käyttöä jotkut työnantajat pyrkivät rajoittamaan, on ainakin kehitys- ja markkinointi-ihmisille välttämätön tietolähde. Lex Nokiat kuuluvat diktatuureihin, eivätkä onnistu enää niissäkään.
Nopeus on digiaikuiselle luonteva vaatimus myös oman työnsä suhteen. Työkalujen tulee olla ajan tasalla, sillä tekniikan kanssa tuhraaminen ei motivoi. Yritysten it-osastot saavat paineita, kun aiemmin tarjottu munkkilatina ei enää kelpaakaan.
Netissä pelatessaan digiaikuinen on oppinut yhteistyöhön verrattomasti vanhempiaan monipuolisemmin. Työelämässä tätä voi käyttää hyväkseen, sillä ad hoc -pohjaiset projekti- ja työryhmät ovat tehokkaita. Hierarkia on tarpeen viedä mahdollisimman vähiin.
Perinteisesti on ajateltu, että tieto riippuu koulutustasosta. Digiaikuiset eivät sovellu tähän muottiin, sillä tieto-tekninen valmius on lähes koulutustasosta riippumaton, mutta olennainen elementti on uuden oppimisessa. Tämä on vaikeaa koko nykyiselle koulutusjärjestelmälle, kun opettamisen sijaan tulee ohjata oppimaan. Keskiajalta peräisin oleva ulkoa pänttääminen vaihtuu oppimistekniikoihin sekä käytännön ja teorian vuorotteluun.
Työnsaanti ja palkkaus muuttuvat, kun digiaikuiset tulevat työnantajiksi. Rekrytointivaiheessa korostuu asenne, koska sillä voi korvata puuttuvan osaamisen. Uran aikana taas korostuu tulosten merkitys. Ns. solidaarinen palkkapolitiikka nahistuu, jos sitä nyt koskaan olikaan. Yritykset ulkoistavat ja silmuavat jatkuvasti ytimensä ulkopuolista osaa. Lähteminen yrittäjäksi on digiaikuiselle luonteva vaihtoehto.
Myös yritysten on muututtava. Perinteinen teollinen yritys on pian harvinaisuus, Sijalle tulevat yritysmuodot, joita jo nyt löytää mainos-, media- ja muotialalta. Samalla menestyvienkin yritysten elinikä lyhenee, kun luova tuho huolehtii siitä, että pysyvää kilpailuetua ei synny. Palvelut ja uudistuminen ovat elinkeinorakenteen avainsanoja.
Epäilijöille suosittelen Don Tapscott’in kirjaa Grown up digital, McGrawHill 2009.
Teksti: Poppamies
