Ilmastonmuutoksen hillintä ja raaka-aineiden niukkeneminen muuttavat yritysten toimintaympäristöjä. Muutokset voivat olla rajuja. Selviäjiä tulevaisuudessa ovat ne, jotka ovat osanneet kysyä oikeat kysymykset tänään – ja toimia niiden mukaisesti.
– Ajureita tässä murroksessa on useita, mutta keskeisin on niukkuus. Kuluttajien ostopäätösten vaikutus tulee pidemmän ajan kuluessa, arvioi Pirita Mikkanen GreenStream Networkistä. Kokonaisuudessaan muutos on kuitenkin niin suuri, että voidaan puhua teollisuuden seuraavasta aallosta.
Yhtenä yksittäisenä ajurina Mikkanen mainitsi, että EU:n alueella vuoteen 2020 ennustettujen energiainvestointien määrä on jopa triljoona euroa. Tämä luo suuren markkinapotentiaalin myös suomalaisille toimijoille.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Mika Kuisma totesi, että vihreän murroksen myötä myös käsitys yritysvastuusta on muuttumassa.
– Aikanaan siihen riitti, kun oli ekologinen. Nyt asia nähdään kolmiulotteisena, eli on otettava huomioon myös sosiaalinen vastuu ja tietysti taloudellinen vastuu, Kuisma sanoi puheenvuorossaan.
Länsimaiden taloudellisen hyvinvoinnin perustana on pitkälti ollut halpa öljy. Öljyvarojen vähenemisestä on puhuttu kauan, mutta nyt tutkimusten mukaan tuotannon huippu on jo saavutettu.
– Ennusteita on hyvin erilaisia, ja niihin ei pidä luottaa selvittämättä tutkimusten tekijöiden taustavaikuttimia. Meidän vertailujemme perusteella näyttää siltä, että huippu on kuitenkin jo ohitettu, sanoi Harri Paloheimo Coreorientista.
Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti Tekesistä korosti, että vihreää kasvua voi syntyä vain uudistumisen kautta. Yritysten on kehitettävä uusia strategioita ja luotava uusia liiketoimintamalleja.
Lisätietoja
www.tekes.fi/ohjelmat/Kestavatalous