Ensi vuoden alusta työkyvyttömyyseläkkeellä olevat voivat ansaita ainakin 600 euroa kuukaudessa, ilman että se vaikuttaisi heidän eläkkeisiinsä. Työkyvyttömyyseläkkeitä voidaan jatkossa laittaa myös lepäämään.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan uuden kokeilulain myötä täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi ansaita eläkkeensä lisäksi 40 prosenttia työkyvyttömyyttä edeltäneestä vakiintuneesta keskiansiosta. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevan ansiorajana on 60 prosenttia. Mikäli edellä kuvatut ansiot ovat olleet pieniä, rajana pidetään 600 euroa kuukaudessa.
Jos ansaintarajat ylittyvät, henkilön työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen keskeytetään. Tällöin eläke jää lepäämään vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi. Jos työnteko päättyy tai työtulot laskevat ansaintarajojen alapuolelle, eläkkeen maksua jatketaan ilman työkyvyn uudelleenarviointia. Maksun jatkaminen edellyttää ilmoitusta eläkelaitokselle.