Työ- ja elinkeinoministeriö ja Stora Enso Oyj käynnistivät ennakoivan rakennemuutoksen hoitamisen hankkeen, jolla tähdätään korvaavin tai täydentävien liiketoimintojen löytymiseen Varkaudessa ja Sunilassa.
Uudentyyppisen hankkeen taustalla on käynnissä olevat Sunilan tehtaan yt-neuvottelut sekä Varkauden tehtaan tulevaisuuden puntarointi. Kehittämishankkeesta sovittiin samoihin aikoihin, kun yhtiö ilmoitti tulevista toimintasuunnitelmistaan. Hankkeella halutaan turvata paikkakuntien työllisyyttä, jos osa tai kaikki sellu- ja paperikapasiteetti joudutaan sulkemaan.
Uusien yritysten haku ei rajoitu vain näille paikkakunnille, vaikka myös paikallisia liiketoimintamahdollisuuksia on olemassa. Varkauden ja Sunilan tehtailla on logistisesti erinomainen sijainti, osaava henkilöstö sekä hyvässä kunnossa olevat tehdaskiinteistöt.
Selvitystyöhön osallistuvat yhtiön lisäksi muun muassa koordinoiva konsulttiyhtiö, Metsäteollisuus ry, TE-keskukset, Cursor Oy sekä Varkauden ja Kotkan kaupunkien johto. Työn tuloksia odotetaan ensi vuoden alkuun mennessä.