Insinööri-lehti

Suomalaiset toivovat lisää inhimillisyyttä ja vastuullisuutta markkinataloudelta

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn vuoden 2009 kansallisen arvo-ja asennetutkimuksen mukaan suomalaiset antavat tukensa vapaalle kilpailulle markkinataloudessa, mutta kritisoivat tiukasti etenkin liiallista ahneutta ja pikavoittojen tavoittelua.

Talouskriisin jälkeiseltä markkinataloudelta suomalaiset toivovat ennen muuta lisää inhimillisyyttä, kannustavuutta ja vastuullisuutta. Suomalaisten enemmistö ei toivo valtion roolin taloudellisena toimijana kasvavan, mutta luottaa laajalti sen perustoimintoihin.

Talouskriisin äärellä suomalaisten mielipiteet ovat muutoksen tilassa: Vaikka politiikkaan suhtaudutaan edelleen skeptisesti, on sen arvostus nousussa. Suhtautuminen maahanmuuttoon osoittaa viilentymisen merkkejä. Asenteet EU:hun ja Nato-jäsenyyteen elävät puolestaan suojasään aikaa.

Suomalaiset kantavat laajalti huolta ympäristön tilasta, töissä jaksamisesta, eläkejärjestelmän kestävyydestä, eriarvoisuudesta sekä hyvinvoinnin jatkumisesta. Suomalaiset ovat kuitenkin pitkälti tyytyväisiä omaan elämäänsä.

Tänään 9.3. julkaistun raportin ovat laatineet Ilkka Haavisto EVAsta sekä Pentti Kiljunen Yhdyskuntatutkimus Oy:stä.