Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtajana jatkaa kasvatustiet. toht. Olli Luukkainen. Hän on myös Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtaja ja Akavan 1. varapuheenjohtaja Valinta kaksivuotiskaudelle tehtiin JUKOn liittokokouksessa Helsingissä.
Vuodesta 2010 neuvottelujärjestöä johtanut Luukkainen korostaa julkisen sektorin laadun merkitystä.
– Julkiselta sektorilta odotetaan huippukoulutettuja työntekijöitä, huippuunsa viritettyä ja uutta työtä luovaa tutkimusta, kaikkien kansalaisten terveydestä ja sosiaalisista turvaverkoista huolehtimista sekä yhteiskunnan vahvaa infrastruktuuria ja turvallisuutta. Julkisen sektorin työntekijöiden puolustajia ei kuitenkaan näy missään, Luukkainen sanoo.