Mitä paremmin yritys tuntee tuotteidensa loppukäyttäjät, sitä paremmin se yleensä menestyy. Ongelmana on usein, että yritykset ja kuluttajat eivät kohtaa. Tieto käyttäjien haluista ja tarpeista ei kulkeudu yrityksille asti. Tällaista tilannetta varten on vuosien mittaan kehitetty erilaisia tutkimus- ja testausmenetelmiä, joista lähimmäksi arjen käyttötilannetta pääsevät ns. Living Lab –kehittämisympäristöt ja -toimintamallit. Parhaimmillaan Living Labien hyödyntäminen nopeuttaa yritysten tuotekehitystä huomattavasti.
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Tekes käynnistävät nyt hankkeen, jonka tarkoituksena on vahvistaa maamme Living Lab –ympäristöjen toimintaa, verkostoitumista ja erityisesti yhteistyötä yritysten kanssa. Tavoitteena on parantaa toiminnan houkuttelevuutta sekä käynnistää uutta tuote- ja palvelukehitystyötä. Hanke on kolmivuotinen ja sen toteuttaa espoolaisyritys Kasvutehdas KATE.
Living Labit ovat esimerkki käyttäjälähtöisestä innovaatiotoiminnan kasvavasta merkityksestä. Tutkimus osoittaa, että yritysten kannattaa hyödyntää kehitystyössään käyttäjälähtöisyyden menetelmiä. Yritykset saavat uusia kilpailuetuja, jos ne ymmärtävät loppukäyttäjien tarpeet entistä paremmin.
Lisätietoa Tekesin, TEMin, VTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen käyttäjälähtöisiä innovaatioita käsittelevältä sivustolta www.udi.fi