Kesän aikana on viritelty keskustelua ansiosidonnaisen työttömyysturvan maksamisesta kaikille. Perusteeksi on nostettu oikeudenmukaisuus ja se, että kansalaiset eivät ymmärrä vakuuttaa itseään. Asiasta on syntynyt – osin tahallisesti – harhaanjohtava kuva. Pahimpia virheitä lienee paikallaan korjata.

On virheellistä väittää, että ansiosidonnaista voisivat saada kaikki. Työmarkkinoilla on jatkuvasti iso joukko ihmisiä, joiden työssäoloehto ei täyty. Näin ollen he eivät voi saada ansiosidonnaista kohdatessaan työttömyyden.

Pienempi joukko ovat onneksi he, joiden ei kannata itseään vakuuttaa pienen palkkansa takia. Valitettavan suuri joukko ovat pitkäaikaistyöttömät. Heillekään ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei tule.

En usko, että kovin suuri osa jää ansiosidonnaista vaille tietämättään. On olemassa ihmisiä, jotka ideologisista syistä eivät halua kuulua työttömyyskassaan. On myös porukka, jonka ei periaatteessa kannata kuulua kassaan muuten kuin työttömyyden uhan muuttuessa todelliseksi. Kun tämän summaa yhteen, puheet universaalista, kaikille kuuluvasta ansioturvasta eivät tunnu realistisilta.

Maksamisen näkökulmasta toimijoita pitää olla enemmän kuin yksi, mielellään kymmenkunta. Ilman hajautusta ison kriisin iskiessä päälle maksatus puuroutuu.

Syntyy jonoja, ihmiset jäävät vaille turvaa ja järjestelmä ei vastaa tarkoitustaan. Työttömyyskassojen ja itsensä vakuuttamisen tarkoitus on päästä yli tilapäisen, työuralle osuvan heikon hetken yli.

Jos tarkoituksena on auttaa heikommassa tilanteessa olevia, miksi tarttua vain yhteen osaan sosiaaliturvajärjestelmää? Sosiaaliturva on kuitenkin kokonaisuus. Muutoksia pitää tehdä niin, että järjestelmän kaikkia osia tarkastellaan tavoitteen näkökulmasta.

Ehdotan, että tulorekisteriin ilmoitettujen tulojen perusteella ihmisille ruvetaan maksamaan automaattisesti eri tuet, jos tulotaso on liian alhainen. Uskallan väittää, että eri tukien hakeminen on huomattavasti vaikeampaa kuin kassaan liittyminen tai sen ymmärtäminen, kannattaako juuri minun siihen liittyä. Näin säästyisi turhaa byrokratiaa ja työttömät voisivat keskittyä työnhakuun.

Esillä on ollut myös työttömyysturvan porrastus. Insinööriliiton jäsenkunnan kannalta niin sanottu nollapiste suhteessa nykyjärjestelmään on 10 kuukauden kohdalla. Jäsenemme ovat siis työttöminä keskimäärin 10 kuukautta, mikä vastaa hyvin myös 400 päivän keskikohtaa. Näin ollen siitä alkavat tasapuoliset portaat molempiin suuntiin voisi olla mahdollinen.

Jäsenkunnan työttömyyden kesto on huolestuttavan korkea, kuten monen muun ammattiryhmän. Keskustelua pitää käydä ihmisten työllistymiseen tähtäävistä toimista eikä järjestelmistä. Liitolla on valmius antaa monipuolisia palveluita työttömyyden varalle, ja kehitämme niitä koko ajan paremmiksi.