Akava Worksin marraskuussa julkaisema työolotutkimus on karua luettavaa. Lähes 40 prosenttia korkeakoulutetuista arvioi työuupumisriskinsä suureksi tai melko suureksi. Yli neljäsosa arvioi psyykkisten oireiden, kuten stressin ja väsymyksen, heikentävän suoriutumistaan työssään merkittävästi.

Näiden lukujen takana piilee paitsi inhimillinen kärsimys, myös valtava lasku yhteiskunnalle. Työuupumus heijastuu laajasti talouteen, työllisyyteen ja työelämän kestävyyteen. Työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen kustannukset nousevat vuositasolla miljardeihin. Jokainen menetetty työkykyinen vuosi heikentää tuottavuutta, pienentää verokertymää ja lisää eläkejärjestelmän kuormitusta. Tutkimuksen mukaan liiallinen työmäärä, häiritsevät keskeytykset ja kiire ovat suurimmat työuupumusta aiheuttavat tekijät. Yksi keskeinen haaste on työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen. Työ ei enää pääty toimiston oven sulkemiseen, vaan seuraa mukana kotiin ja vapaa-ajalle. Asiantuntijatyössä psykososiaalinen kuormitus on todellinen riski, joka on saatava hallintaan ajoissa.

Keinoja on olemassa. Akava tarjoaa ratkaisuiksi työturvallisuuslain täsmentämistä, mielenterveyspalvelujen vahvistamista työterveyshuollossa ja ennaltaehkäisevien työhyvinvointipalvelujen kehittämistä. Näiden rinnalla tarvitaan myös muutoksia työyhteisöissä. Esihenkilöiden on oivallettava, että työn johtaminen ja tulosten aikaansaaminen eivät ole vain tehokkuuden maksimointia, vaan työntekijöiden hyvinvoinnin tukemista.

Asiantuntijatyö on suomalaisen kilpailukyvyn perusta. Tämä voimavara on vaarassa rapautua, jos emme puutu ongelmiin. On aika ymmärtää, että työuupumuksen ehkäisy ei ole vain yksilön vastuulla, vaan yhteinen ponnistus, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Huonon kierteen katkaiseminen vaatii päättäjiltä, työnantajilta ja työelämän toimijoilta määrätietoisuutta. Työhyvinvoinnista huolehtiminen pitää olla työelämässä sen keskeinen investointi, joka kyllä maksaa itsensä takaisin niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin.

Uupunut yhteiskunta ei jaksa kantaa itseään. Jos haluamme turvata kilpailukykymme ja hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden, meillä ei ole varaa jättää työhyvinvoinnin ongelmia ratkaisematta.