opiskelijat

Janne Otava osallistuu savusukelluskurssille.
Janne Otava osallistuu savusukelluskurssille.

Vapaapalokunta on monipuolinen harrastus

Sopimuspalokuntina toimivat vapaapalokunnat suorittavat tärkeitä tehtäviä, kun etäisyydet ovat pitkiä ja ihmisiä harvassa. Samalla ne tarjoavat hyvän harrastusmahdollisuuden.

Mikkeliläinen Janne Otava on ehtivä mies. Toista vuotta talotekniikkaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Otava on opintojensa ohella mukana Mikkelin Esikaupungin VPK:n toiminnassa. Jotta aika ei käy pitkäksi, hän toimii myös Mikkelin Insinööriopiskelijat MIO:n puheenjohtajana.

– Lähdin mukaan vapaapalokuntaan vuoden 2020 koronakeväänä suoraan kysymällä, kun oli puutetta harrastuksista. Porukka oli hyvin vastaanottavaista eli hyvin on mahtunut mukaan, Otava kertoo.

Alkuun pääsee vauhdilla perehdytyksen jälkeen. Tärkeimpänä koulutuksena alkuvaiheessa on pelastustoiminnan peruskurssi.

– Koulutus kestää muutaman päivän. Itse kävin kyseisen kurssin Mikkelin pelastuslaitoksella. Kurssilla opetetaan kaikki tärkeimmät perusasiat.

Osaamista voi laajentaa

Tärkeitä ovat jokaviikkoiset harjoitukset, jotka kestävät noin kaksi tuntia. VPK:ssa siis harjoitellaan viikoittain kuten harrastejalkapallojoukkueessa. Peruskurssin jälkeen voi syventää osaamistaan esimerkiksi savusukelluskurssilla, jonne Otavakin aikoo pyrkiä mukaan. Tällöin on myös täytettävä kuntovaatimukset.

– Tänä vuonna ehdin suorittaa pelastuslaitoksen ensiapukurssin sekä ensivastekurssin. Nyt voin toimia myös ensivasteyksikössä, Otava sanoo.

Kurssit ovat olleet täysin ilmaisia. Ainoastaan C-kortista tulee kuluja itselle, mikäli haluaa päästä paloauton rattiin. Pakollista se ei kuitenkaan ole.

Kalusto asemalla vaikuttaa asialliselta. Ovien takana komeilee kaksi paloautoa, joista toinen on tuoretta mallia. Lisäksi käytössä on ensivasteajoneuvo. Asemalla ja ajoneuvoissa on kattava valikoima erilaisia välineitä tehtäviä varten.

Tiimityö ja yhteisöllisyys tärkeää

Hälytyksistä ilmoitetaan puhelinsovelluksen avulla, josta näkyvät hälytyksen tiedot. Tähän sitten vastataan, pääseekö itse osallistumaan hälytykselle. Mikkeli on pinta-alaltaan suuri, joten hälytyksiä voi tulla laajalle alueelle. – Jos pääsee hälytykselle, niin sitten lähdetään nopeasti asemalle, ja pukua päälle ja autoon. Ei sen ihmeellisempää rakettitiedettä, Otava kertaa.

VPK:ssa yhteisöllisyys ja toisaalta keskinäinen luottamus hälytystehtävissä on tärkeää. Myös Otavalla on selkeä näkemys tärkeimmistä taidoista tai luonteenpiirteistä, jos vapaapalokuntalaisuus kiinnostaa.

– Tiimityöskentely ja halu oppia uutta. Käsityötaidoista ja erilaisten koneiden käyttökokemuksesta on hyötyä, vaikka nämä myös totta kai opetetaan erikseen, Otava sanoo.

IOL:n vuoden 2023 hallitus yhteiskuvassa.

IOL:lle uusi hallitus

Tampereella marraskuussa järjestetyssä liittokokouksessa valittiin Insinööriopiskelijaliitolle uusi hallitus ensi vuodelle. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kristian Suominen Turun Insinööriopiskelijat TIO:sta, ja varapuheenjohtajaksi Ulla-Maija Karjalainen Rovaniemen Insinööriopiskelijat RovIO:sta.

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo toi oman tervehdyksensä liittokokousväelle lauantaina. Salo käsitteli ajankohtaista neuvottelutilannetta sekä myös yleisemmin sopimusjärjestelmän haasteita työnantajapuolen irtiottojen seurauksena. Salon viesti sopimusjärjestelmän tilasta oli karu mutta suora. Lauantai päättyi valiokuntatyöskentelyyn sekä yhteiseen illalliseen.

Hallitukseen oli jälleen ehdolla suuri joukko hyviä ehdokkaita, ja sunnuntain vaaleissa riitti jännitystä jokaisen äänestyksen kohdalla. Onnistuneen liittokokouksen jälkeen on hyvä jatkaa menestyksekästä työtä myös ensi vuonna. IOL:n jäsenmaksu päätettiin liittokokouksessa säilyttää ennallaan.

Etulyöntiasema urapalveluilla

Kesätyöhaku lähestyy, joten nyt on oiva hetki suunnata omille jäsensivuille ja webinaaritallennearkiston pariin. Jäsensivujen arkistossa on parhaat vinkit CV:n, työhakemuksen ja toimivan LinkedIn-profiilin luontiin.

Esimerkiksi CV:n voi lähettää kommentoitavaksi liiton asiantuntijalle asiakaspalvelun kautta. Urapalvelut kuuluvat maksuttomina opiskelijajäsenyyteen.

​Lue lisää: ilry.fi/jasen

Oletko valmistumassa vuodenvaihteessa? Onnittelut! Teethän valmistumisilmoitus jäsensivujen kautta, kun tarkka valmistumispäiväsi on tiedossa. Opiskelijajäsen saa liittomaksusta alennusta 18 kuukauden ajan valmistumisen jälkeen.

Lue lisää: ilry.fi/valmistumisilmoitus

IOL:n viestintäkanavat

Facebook Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Twitter IOLry

Instagram @insinooriopiskelijaliitto

kotisivu www.iol.fi

Tatu Niemelä, varapuheenjohtaja, InsinööriopiskelijaliittoTatu Niemelä, varapuheenjohtaja, Insinööriopiskelijaliitto

IOL:n ÄÄNI

Tekniikan äänellä on vaikutusta

Kun kiireinen vuosi on loppusuoralla, on hyvä miettiä, mitä sen aikana on tapahtunut ja kääntää myös katsetta jo tulevaan.

Tänä vuonna Insinööriopiskelijaliitto on suorittanut täydellä teholla ensimmäistä kertaa pariin vuoteen tärkeintä tehtäväänsä, eli paikallisyhdistyksien tukemista heidän päivittäisessä toiminnassaan sekä insinööriopiskelijoiden edunvalvonnallisten kysymyksien ja haasteiden ratkaisemista.

Paikallisyhdistyksemme ja niissä toimivat aktiivit ovat tänä vuonna myös ylittäneet itsensä, mikä näkyy IOL:n uusissa liittyneissä jäsenissä. Pitkään tavoitteena olleen 5 000 uuden opiskelijajäsenen haamuraja ylittyi jo lokakuussa.

Aktiiviemme panostus insinöörikulttuurin kehittämiseen ja sen ylläpitoon, sekä ammattikorkeakoulujen tekniikan opiskelijoiden edunvalvontaan yhdessä IOL:n kanssa on tehnyt liitostamme varteenotettavan toimijan.

Vaikka mahtavan työn tulokset näkyvät nyt, tuloksien tekemistä pitää jatkaa myös tulevaisuudessa, etenkin eduskuntavaalien lähestyessä. Tekniikan ääntä on hyvin mitoin opiskelijakuntien opiskelijaedustajistoissa, jotka ovat tärkeitä kanavia vaikuttaa oman ammattikorkeakoulun asioissa. Lisäksi pitää muistaa myös valtakunnalliset sekä kuntien ja kaupunkien vaikuttamisreitit.

Opiskelijaehdokkaiden saaminen eduskuntavaaleihin on tärkeää, mutta kriittisen tärkeänä työnä on saada opiskelijat äänestämään heidän asioitaan ajavia eduskuntavaaliehdokkaita. Kuka muu ajaisi opiskelijoiden etuja eduskunnassa, elleivät itse opiskelijat?

Tampereella järjestetyssä liittokokouksessamme valittu vuoden 2023 IOL:n liittohallitus on juuri oikea porukka jatkamaan IOL:n ja sen mahtavan kentän työtä tekniikan alan ammattikorkeakouluopiskelijoiden eteen. Hallitus tulee ottamaan osaa ja vaikuttamaan valtakunnallisissa keskusteluissa tärkeänä vaalivuonna.

Olet sitten vasta tähän suureen porukkaan liittynyt jäsen tai kokenut liittoyhteisön opiskelija-aktiivi, te yhdessä olette ja toiminnallanne myös teette, mitä IOL on – koko Suomen kattava insinööriopiskelijayhteisö, joka ei jätä tekniikan alan opiskelijaa yksin.