opiskelijat

Tiimin jäsen testaa piirilevyjä.
Tiimin jäsen testaa piirilevyjä.

Opiskelijat

kilpailevat autoalalla

Vuonna 2000 Metropolia perusti Motorsport Formula Engineering -tiimin. Projektin tarkoituksena on suunnitella ja valmistaa formulatyylinen kilpa-auto, jolla tiimi pystyy osallistumaan Formula Student-kilpailuihin ympäri maailman.

Metropolia Motorsport päätti siirtyä polttomoottoriautosta sähköautoihin vuonna 2013, ja tänä vuonna tiimi rakentaa ensimmäistä nelivetoautoaan.

– Uuden auton valmistelut alkoivat kuluvan vuoden tammikuussa. Korona aiheutti puolen vuoden tauon mutta nyt tiimi on päässyt jatkamaan auton valmistusta, Aino Sippola kertoo.

Tiimi koostuu eri opintolinjojen opiskelijoista. Koska projekti on opiskelijavetoinen, yhteistyökumppaneiden merkitys on suuri.

– Kumppaneiden avulla pystymme saamaan parhaimpia osia, resursseja ja työvälineitä, että voimme rakentaa kilpailukykyisen auton kilpailuihin.

Tiimeillä erilaisia tehtäviä

Auton runkoa viimeistellään parhaillaan kokoamista varten. Jarrujen, jousituksen ja ohjauksen sekä voimansiirron osat valmistetaan enimmäkseen itse. Komposiittitiimi aloitti valmistamalla sähkötiimille akuston kotelon sekä virranjakolaatikon. Tiimi jatkaa valmistamalla sivutörmäyssuojat, pohjalevyn ja katteet.

– Sen lisäksi tiimiläiset tekevät yhteistyötä aerodynamiikkatiimin kanssa valmistaakseen vaadittavat komponentit siipien kokoonpanoa varten, selittää Rania Ech-charef.

Sähkötiimi on jaettu matalajännite- ja korkeajännitepuoliin. Korkeajännitepuolella kootaan parhaillaan 600 voltin akustoa ja valmistellaan invertterien käyttöönottoa.

Matalajännitepuolella tiimin jäsenet puolestaan testaavat itse suunnittelemiaan piirilevyjä varmistuakseen laitteiden toimivuudesta.

Testausta ja kilpailuun valmistautumista

Tiimin tavoitteena on saattaa auton kokoonpano valmiiksi maaliskuun alkuun mennessä, jotta testikausi voidaan aloittaa.

– Tiimi seuraa yksityiskohtaista testisuunnitelmaa kerätäkseen dataa, jota tarvitaan suunnittelutyön validointiin sekä auton ominaisuuksien sekä kuljettajien ajotaitojen kehittämiseen, Sippola sanoo.

Hänen mukaansa kerättyä dataa myös hyödynnetään tulevien ajoneuvojen suunnittelussa.

Ennen radalle pääsyä kilpa-autot läpikäyvät useita erilaisia katsastuksia, joiden läpipääsy on edellytyksenä kilpailun dynaamisiin osuuksiin osallistumiselle. Dynaamisiin osuuksiin sisältyvät muun muassa kiihdytys, ajoneuvon käsittelytesti vakionopeuskahdeksikon avulla sekä yksi nopea ratakierros kelloa vastaan. Lisäksi testataan kestävyysajo 22 kilometrin matkalla ja mitataan auton energiatehokkuutta tehonkulutuksen avulla.

Kilpailuun kuuluu myös testattavia staattisia osuuksia, joita ovat liiketoimintasuunnitelman esittely, kustannusesitelmä sekä ajoneuvon suunnittelutyön arviointi.

IOL:n liittokokous koolla

Insinööriopiskelijaliitto IOL:n liittokokous pidettiin Oulun Arinassa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ennen kokouksen alkua kuulimme Insinööriliiton puheenjohtajan Samu Salon katsauksen ajankohtaisista asioista.

Kokouksen osallistujista osa oli mukana etäyhteydellä, ja äänestys järjestettiin Vote by Hejmon kautta.

Liittokokouksessa valittiin uusi hallitus ensi vuodelle. Puheenjohtajaksi valittiin Saana Lappalainen Uudenmaan Insinööriopiskelijat UIO:sta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Jama Oulun Insinööriopiskelijat OIO:sta.

Hallituksen jäseniksi valittiin Jani Tervo JIO:sta, Rami Takala TIO:sta, Aaro Yli-Öyrä UIO:sta, Ronja Nieminen LIRO:sta, Taneli Kupias MIO:sta, Anssi Pelkonen RovIO:sta, Ailu Vuolli OIO:sta ja Juho Toukola SenIOR:sta.

Hallituksen edunvalvontatiimi esitteli hallituksen Etäopetuksen lisääntyminen ei saa heikentää koulutuksen laatua -julkilausuman.

Mikkelin Insinööriopiskelijat MIO:n Savonlinnan toimikunta SaIO:lle myönnettiin oikeus perustaa Savonlinnan Insinööriopiskelijat SaIO:n.

Vakuuta itsesi työttömyyden varalle

Joskus työelämä yllättää ikävällä tavalla ja heti valmistuttuasi et saakaan työtä. Liity heti ensimmäisen palkkatyön alussa KOKO-kassaan ja turvaa itsesi työttömyyden tai lomautuksen varalta.

Työ voi olla toistaiseksi voimassa oleva, määräaikainen tai osa-aikainen. KOKO-kassaan voi liittyä kirjautumalla jäsensivuille ja liittymällä muutospyynnöllä kassaan tai lähettämällä sähköpostia Insinööriliiton asiakaspalveluun.

Sinä valmistuva insinööri

Tee valmistumisilmoitus heti valmistuttuasi tai kuukautta ennen valmistumispäivääsi. Jotta matka ammattilaiseksi sujuu mahdollisimman hyvin, on hyödyllistä, että mukana matkassa kulkee osaava kumppani. Insinööriliitto sparraa ja auttaa sinua erilaisissa työelämän tilanteissa.

Lue lisää: www.ilry.fi/vastavalmistunut

IOL:n viestintä-

kanavat

Facebook Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Twitter IOLry

Instagram @insinooriopiskelijaliitto

kotisivu www.iol.fi

IOL:n ÄÄNI

Tuomo Hartikainen
varapuheenjohtaja I
nsinööriopiskelijaliitto IOL

Edunvalvonta ei lepää, edunvalvonta odottaa

Vuosi lähestyy loppuaan tavalla, jota ei kukaan osannut vielä alkuvuodesta odottaa. Vaikka fyysisiä opiskelijatapahtumia ei ole juurikaan järjestetty kentällä, erikoistilanne on poikinut vaikka minkälaisia innovaatioita paikallisyhdistyksiltä.

Pari esimerkkiä: etätasting-tapahtumassa tutustuttiin panimon tarjontaan panimomestarin avustuksella striimauspalvelun välityksellä. Etäbussimatkalla hyödynnettiin rekkasimulaattoria ja webbikameroita – tämä kuuluisaksi tulleiden IOP-bussimatkojen kunniaksi.

Social distancing -ilmiö teki syksyllä aloittaneisiin opiskelijoihin tutustumisen vaikeammaksi, mikä vaikeutti uusien järjestöaktiivien rekrytointiprosesseja huomattavasti. Siitä huolimatta sääntömääräisiä syyskokouksia on pidettävä ja uusia hallituksia valittava.

Insinöörikulttuurin vahva asema ja puoleensavetävyys ovat pitäneet huolen, että halukkaita toimijoita löytyy ympäri maata. He jatkavat toimintaa ensi vuoden. Niin opiskelijapuolella kuin muuallakin on eriarvoisen tärkeää järjestää kattava perehdytys seuraavan kauden toimijoille, jotta toiminnan laatua pystytään kehittämään.

Kun tapahtumat peruuntuvat, kulissien takana kuhisee. Koska Insinööriopiskelijaliiton hallituksen varsinaisen reissutyö on vähentynyt, hallitus on keskittynyt muihin asioihin kuten edunvalvontaan. IOL:n edunvalvontatyö on toki aina ollut vahvaa, ja se onkin yksi liittomme tukipilareista.

Tämä vuosi on nostanut monia tärkeitä kysymyksiä aloituspaikkojen määrien nostosta aina koulutuksen laatuun etäopiskelujen tullessa normiksi. Edunvalvontatiimimme on saanut tehdä lähes päivittäistä työtä laajan koulutuspoliittisten vaikuttajien verkostomme kanssa, jotta olemme voineet pitää kiinni meille tärkeistä insinöörikoulutuksen arvoista.

Omat opintoni lähestyvät loppuaan neljän vuoden järjestöuran ohella. On aika miettiä omaa jäsenjärjestöäni ja vaikuttamista valmistuneiden asioihin. Ei näistä tehtävistä täysin voi luopua kuitenkaan.